Saku Nikkanen
Saku Nikkanen
SDPVarsinais-Suomen vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Tosiaan tällaisessa suhdanteessa aktiivisten työllisyystoimien rooli kyllä korostuu. Valitettavasti hallitus on hieman härkäpäisestikin toiminut ikään kuin päinvastoin ja leikannut kaikista näistä. Esimerkiksi siitä lähtien, kun tämä palkkatukiuudistus toteutettiin ja julkiselta sektorilta käytännössä tämä palkkatuen käyttö poistettiin, olen käynyt aktiivista keskustelua erään salolaisen nuoren äidin kanssa ja myös tämän nuoren itsensä kanssa. Kyseessä on hieman erityisnuori, ja hän on erittäin motivoituneesti tehnyt töitä Salon kaupungilla, ja nyt sitten tämän palkkatuen poistuessa tämä työmahdollisuus on poistunut. Tämä nuorten työllisyysseteli ei nyt vaikuta tuovan ainakaan hänelle mitään apua, ja tällaisia hänen kaltaisiaan nuoria on paljon tässä maassa. Millaisia toimia nyt hallitus aikoo tehdä sen hyväksi, että tällaiset nuoret pysyisivät työllisyydessä mukana ja myöskin sitten jatkossa pystyisivät työllistymään myös yksityisellä sektorilla? — Kiitos.