Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Täällä on pidetty hyviä puheenvuoroja nuorten asemasta tässä vaikeassa työmarkkinatilanteessa — kiitos niistä, itsekin kannan erityisen suurta huolta. Kun ajatellaan esimerkiksi kesätyöpaikkoja, niitäkään ei enää saa, koska tämmöisessä heikossa työmarkkinassa kokeneemmat hakevat näitä samoja kesätyöpaikkoja. Tässä heitän toki palloa myös yrityksille. Tämä 30 miljoonan euron panostus nuorten työllistymisseteliin on erityisen tärkeä. Se avaa nuorille ovia työelämään ja ehkäisee, totta kai, työttömyyden pitkittymistä. Eihän me haluta, että nämä menetetyt kuukaudet muuttuvat menetetyksi suunnaksi. Mutta tämä ei riitä. Toivon, että tätä työtä jatketaan ja pitkään. Sitten tämä iso kuva on, totta kai, se, että eihän meillä ilman menestyviä yrityksiä ole työpaikkoja eikä kasvua ja yksikään yritys ei palkkaa yhtä ainoaa työntekijää, jollei se ole kannattavaa. Eikä yksikään yritys palkkaa työntekijää siksi, että hänet voisi irtisanoa. Sen takia nämä työmarkkinauudistukset, mitä me olemme tehneet, ovat todella tärkeitä, ja uskon, että nämä myös auttavat nuoria työllistymään. — Kiitos.
Susanne Päivärinta
KOKUudenmaan vaalipiiri