Arvoisa rouva puhemies! Sen verran on tässä joulumieltä, että nyt keskityn pelkästään positiiviseen, mitä hallitus on saanut aikaiseksi: Tosi hieno asia on, että te satsasitte ihan hallitusohjelmakirjausten kautta peruskouluun ja esimerkiksi oppimisen tukeen. Sitä on uudistettu juuri hyvällä tavalla, ja se, että luku-, kirjoitus- ja matematiikkatunteja myös lisättiin tuntikehykseen, oli hyvä asia. Kännykkäkielto oli myös hieno juttu. Siihen toki olisi hyvä saada vielä välitunneilla kiellettyä ja sitten toiselle asteelle myös kielto. Sitten tervehdin suurella ilolla tätä, että harrastamisen Suomen mallia jatketaan. Toki on tosi tärkeätä, että se saadaan vakiinnutettua ja nämä hyvät käytännöt levitettyä sitten ympäri Suomen, koska vähän se toteutus vaihtelee siellä kunnittain. Näitähän on niin paljon, että en ehdi kaikkia luetella, mutta muun muassa tki-panostukset, LUMI ja tekoälytehdas ja kvanttitietokone. — Jatkan vielä seuraavassa näitä hyviä asioita. [Jenna Simula: Kiitos!]
Hanna Kosonen
KESKKaakkois-Suomen vaalipiiri