Mari-Leena Talvitie
Mari-Leena Talvitie
KOKOulun vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Tässä useampi edustaja nosti esiin luovien alojen kasvun ja potentiaalin, mahdollisuudet, muun muassa ainakin edustajat Kilpi ja Aalto-Setälä äsken. Tuon niistä esiin sen, että mehän olemme yhdessä, opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö, tehneet luovien alojen kasvustrategian alkuvuonna. Se on tärkeää siinä mielessä, että kuten kaikkinensa luovat alat koskettavat monia eri ministeriöitä, niin yhteisesti tehdyssä strategiassa pystytään tuomaan sellaisia toimenpiteitä, joissa katsotaan laajemmin kuin pelkästään yhdestä ministeriöstä. Siellä esimerkiksi rahoitus ja yritysten neuvontapalvelut ovat yksi asia, johon on paneuduttu, ja luoville aloille myöskin osana näitä t&k-panostuksia lisättiin yhdeksän miljoonan euron panostus. Siitä on käyty nyt alan kanssa keskustelua, siitä on käyty Business Finlandin johdon kanssa keskustelua, ja Business Finland on lähtenyt myöskin katsomaan ja niitä kriteereitä sillä tavalla kehittämään, ja myöskin alan toimijat ovat olleet mukana. Eli on oletettavaa, että siellä haut ovat täyttyneet ja sitten myöskin sitä kautta luoville aloille rahoitusta kohdentuu. Mutta kaikkinensa rahoituspoluissa on vielä sellaisia kohtia, joissa saattaa olla niin sanottua kuolemanlaaksoa, elikkä varmasti on vielä kehittämistä. Myöskin sääntelyä on siltä osin tehty. Nythän ensi keväänä myöskin maksuvelvoitetta suoratoistoyhtiöille valmistellaan, ja siinä on tavoite, että se tulee eduskuntaan ensi syksynä. Täällä sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Haatainen kysyi korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyöstä ja tavoitteesta 2040. Meillä oli ohjausryhmä eilen viimeksi, ja tänään on parlamentaarinen työryhmä ja tavoitteet 2040. Pohja ja lähtökohta ovat se, että sivistys, demokratia, tieteen ja taiteen vapaus ovat sellainen pohja, mille halutaan tuleviakin tavoitteita asettaa. Sitten nähdään se, että on tärkeätä, että korkeakoulujen yhteistyö ja profiloituminen edelleen kehittyvät, pystytään rahoitusta ja rahoituspohjaa laajentamaan. Sitten on tärkeätä myöskin se, että pystytään sekä lukion että ammatillisen koulutuksen jälkeen suoraan avaamaan meidän nuorille niitä ovia korkeakoulutukseen. Me nähdään korkeakoulutuksen puolella yhtä tärkeäksi se, että sen koko ketjun pitää olla kunnossa. Eli vain se, että taustoista ja lähtökohdista riippumatta kaikilla on mahdollisuus peruskoulutukseen ja toiseen asteeseen, on polku, jolla me voidaan taata se, että korkeakoulutettuja on vähintään 50 prosenttia. Varmaan tullaan keskustelemaan ihan lähiviikkoina siitä, nostetaanko sitä tavoitetta yli 50 prosenttiin. Ja sanon vielä tähän, että ainakin itse henkilökohtaisesti näen maksuttoman korkeakoulututkinnon tärkeänä tavoitteena ja toivon, että ohjausryhmässä ja parlamentaarisissa työryhmissä se jaetaan laajasti. [Pia Lohikoski: On jaettu!] — Hyvä. Sitten edustaja Simula kysyi kansainvälisistä opiskelijoista. Mehän ollaan tehty näihin paljon toimenpiteitä viimeisen parin vuoden aikana. EU- ja Eta-maiden ulkopuolisille opiskelijoille tulevat lukukausimaksut katteellisiksi ensi vuoden syksystä. Tälle syksylle tulivat hakumaksu ja tiedonsaantioikeus korkeakouluille opiskelijoiden tiettyihin oleskelulupatietoihin. Jo viime syksynä tuli lukukausimaksuvelvollisuus, eli enää ei voi vaihtaa oleskeluluvan statusta, vaikka tekisikin töitä opiskelujen ohessa, ja näin ollen vapautua niistä lukukausimaksuista. Opetus- ja kulttuuriministeriö on kiinnittänyt huomiota myös opiskelijarekrytoinneissa käytettäviin agentteihin ja heidän ohjeistamiseensa, muun muassa eettisiin ohjeistuksiin. Sitten edustaja Kososelle kiitos tärkeistä nostoista ja myöskin monipuolisesti hyvistä nostoista ja esimerkeistä. Arvoisa puhemies! Loppuun ajattelin lukea runon: ”Joulu kurkistaa jo nurkan takaa. Ilmassa väreilee jotain erityistä, toivoa ja jännitystä. Se ajatukset, toimet ja toiveet valtaa, vaan sen sanomalle tärkein sydämessä kasvaa. Sydämellisesti tervetuloa, joulu.” Nyt ei voi lainata mitään suurta suomalaista runoilijaa, vaan on lainattava ihan itseään. [Naurua] Näillä sanoilla kiitos kaikille budjetin palautekeskustelusta ja myöskin siitä työstä, mitä kaikissa valiokunnissa on tehty, ja ensi viikon osalta joulurauhaa kaikille.