Hanna Holopainen
Hanna Holopainen
VIHRKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Minäkin olen huolestunut näistä sosiaaliturvaleikkauksista, joita hallitus kohdistaa... Erityisesti olen huolestunut yksinhuoltajiin ja lapsiperheisiin kohdistuvista leikkauksista. Meillä on paljon sekä kokemusperäistä että tutkittua tietoa siitä, miten 90-luvun lama jätti jälkensä niihin lapsiin ja nuoriin, jotka silloin lapsuuttaan ja nuoruuttaan viettivät. Tutkimukset ovat osoittaneet, että silloin hankala kansantalouden tilanne on jättänyt jälkensä näitten henkilöitten myöhempään kehitykseen. Siellä on paljon näyttöä siitä, että se on vaikuttanut kouluttautumiseen, työllistymiseen ja hyvinvointiin. Niinpä onkin nähtävissä, että myös näillä nyt toteutettavilla leikkauksilla tulee olemaan pitkävaikutteinen jälki, ja ne todellakin tulevat myös kansantaloudelle kalliiksi. Oletteko te valmiit tutustumaan näihin 90-luvun laman oppeihin, ja valmisteletteko toimia, joilla voitaisiin välttää ne virheet, joita silloin on tehty?

Hanna Holopainen — 16.12.2025 | Paljon Puhetta