Johan Kvarnström
Johan Kvarnström
SDPUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies, ärade talman! Liikennepolitiikka tarvitsee tosiaan pitkäjänteisiä ratkaisuja, ja tarvitsemme ennakoitavampaa liikennepolitiikkaa kuin nykyisin. Nykyinen järjestelmä on liian ailahteleva, ja tämä johtaa ymmärrettävästi sekä hyviin että huonoihin uutisiin monille alueille, myös minun kotiseudulleni. Siellä ollaan iloisia useista hallituksen tekemistä panostuksista mutta samalla pettyneitä joihinkin muihin priorisointeihin. Selkein kielteinen esimerkki on se, että länsirata viedään eteenpäin tavalla, joka pitkällä aikavälillä uhkaa heikentää rantaradan kaukojunaliikennettä. On kummallista, että korjausvelka kasvaa ja monet kannattavat infrastruktuuri-investoinnit jäävät toteuttamatta samalla, kun kannattamattomaan hankkeeseen on käytettävissä valtavia summia, ja tämä siitä huolimatta, että liikennepolitiikan piti muuttua entistä faktapohjaisemmaksi edellisellä kaudella laaditun ja nyt päivitettävän Liikenne 12 -suunnitelman myötä. On tärkeää, että pystymme yli puoluerajojen pääsemään parlamentaariseen yhteisymmärrykseen. Olosuhteet ovat, kuten me kaikki tiedämme, muuttuneet varsin merkittävästi viime vuosina.