Kunnioitettu puhemies! Tässä äsken sivuttiinkin sitä Finnfundin saamaa 222 miljoonan takausmahdollisuutta EU:lta, eli tämä Suomen ja EU:n uusi jättiohjelma avaa suomalaisille yhtiöille ovia kehitysmaihin digitalisaatiohankkeisiin, muun muassa vaikka laajakaistayhteyksiin, datakeskuksiin, tekoälyä hyödyntäviin hankkeisiin ja muihin digitaalisiin innovaatioihin. Tämähän on saanut tunnustusta EU:lta, ja taitaa olla tällä hetkellä isoin digitalisaatiohanke, mitä tällä takausmenetelmällä tehdään. Sitten näistä kehitysapuleikkauksista, otetaan vaikka kehitysyhteistyö: Me ollaan tosiaan leikattu maa- ja aluekohtaisista tuista sekä myös maaohjelmia on lakkautettu, mutta sitten taas toisaalta on lisätty tukea kansalaistoimintaan. Tämä on sitten vähentänyt kotimaassa hallinnollista taakkaa, mutta toisaalta se on kasvattanut Suomen vaikuttavuutta maailmalla, [Puhemies koputtaa] koska nämä kansalaistoimijat toimivat siellä jatkuvasti.
Ville Vähämäki
PSOulun vaalipiiri