Arvoisa puhemies, ärade talman! Puheessaan valtiopäivien avajaisissa tasavallan presidentti painotti, että meidän tulisi välttää kahtiajakautumista ja sen sijaan rakentaa luottamusta suomalaisessa yhteiskunnassa. ”Kaiken ytimessä on arvostava keskusteluyhteys”, hän totesi. Tähän on helppo yhtyä, ja tässä meillä kansanedustajilla on erityinen vastuu. Sain eilisen välikysymyskeskustelun jälkeen palautetta eräältä kansalaiselta. Hän oli turhautunut siihen, että hallitus ja oppositio puhuivat tuntikaupalla toistensa ohi eikä keskinäistä luottamusta näytä löytyvän. Hänen mielestään kansalaisilla olisi oikeus odottaa omalta eduskunnaltaan enemmän. Palaute on syytä ottaa vakavasti. Toivoisin, että ratkaisevaa tässä salissa ei olisi aina se, kuka sanoo, vaan se, mitä sanoo. Vaikeina aikoina Suomi tarvitsee vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän yhteistyötä, vähemmän pöyristymistä ja öyhöttämistä somessa, enemmän rakentavaa keskustelua, vähemmän uhkakuvia ja tuomiopäivän pasuunoita, enemmän yhteisiä ratkaisuja ja tulevaisuudenuskoa. Kollegat, ajattelen, että pystymme tässä yhdessä parempaan, koska suomalaiset todella ansaitsevat sen. Arvoisa puhemies! Nyt keväällä pääsemmekin koettamaan yhteistyötaitojamme sote-rahoituksen parlamentaarisessa työryhmässä. On välttämätöntä, että me kaikki puolueet yhdessä korjaamme hyvinvointialueiden rahoituksen. Suomalaisia ei kiinnosta hallituksen ja opposition välinen syyttely. Suomalaisia kiinnostavat ratkaisut, joilla turvataan lääkäriin pääsy ja turvallinen vanhuus jokaiselle. Men arbetsgruppen borde inte öda tid på välfärdsområdenas antal. Områdena behöver nu arbetsro. I stället för att igen fokusera på förvaltning måste vi minnas att det inte finns en god vård och omsorg utan en välmående personal. Vi i SFP uppmuntrar den nya social- och hälsovårdsministern att snabbt hämta till riksdagen åtgärder som minskar byråkratin inom vården och förbättrar personalens möjligheter att fokusera på kundarbete i stället för dokumentation och administration. Arvoisa puhemies! Peruskoulu on paras keino edistää lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia Suomessa. Siksi hallitus on panostanut juuri peruskouluun: muun muassa oppimisen tuen uudistaminen, kännykkäkielto luokkahuoneissa ja opetustuntien lisääminen, jotta jokaisella lapsella ja nuorella olisi paremmat mahdollisuudet oppia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Opetusministeri käynnisti äskettäin osaamistakuun, joka kerää kiitosta koulumaailmasta. Sen tarkoituksena on varmistaa vähimmäisosaaminen vuosiluokalta toiselle siirryttäessä. Ärade talman! Bästa kolleger! Ofta när vi går till närbutiken tar vi det kanske som givet att hyllorna är fyllda med fina inhemska råvaror. Det är viktigt att minnas att världens renaste mat inte kommer av sig självt. Det krävs alltid hårt arbete, dygnet runt och året runt. Någon måste odla växterna, föda djuren och fånga fisken. Samtidigt slutar i genomsnitt en finsk gård per dag. Vårt inhemska jordbruk lider av en lönsamhetskris. Nu krävs konkreta åtgärder, inte bara god vilja. Ändringen av livsmedelsmarknadslagen som förbättrar producenternas ställning måste därför framskrida enligt det förslag som nyss varit på utlåtande. Det är också viktigt att regeringen ännu i år ger förslaget om ändringen av Ålands självstyrelselag, så att 15 års arbete äntligen kan ros i land. Vid sidan om vården och omsorgen bör vårens fokus vara att finländarna ska få jobb, företagen vågar anställa och investeringar görs i Finland. Tillväxt och framtidstro behövs för att trygga välfärden. Hallitus on jo tehnyt mittavia kasvutoimia: esimerkiksi tki-panostukset, vihreän siirtymän verokannustin, infrapanostukset ja paikallisen sopimisen edistäminen, ja kasvun saralla näkyy nyt positiivisia merkkejä, mutta Euroopan korkeimpaan työttömyyteen on suhtauduttava vakavasti. On selvää, että kehysriihen yhteydessä hallituksen tulee tehdä lisää uusia kasvu- ja työllisyystoimia. Kaikki mitä tehtävissä on, on tehtävä. Talous on myös psykologiaa. Merkitystä on myös sillä, millaisen ilmapiirin ja tulevaisuudenuskon me yhdessä täällä luomme. Ongelmista pitää pystyä puhumaan ääneen, mutta ennen kaikkea meidän pitää hakea ratkaisuja yhdessä. — Kiitos, tack. [Jari Ronkainen: Oli hyvä puhe!]
Otto Andersson
RKPUudenmaan vaalipiiri