Hanna Holopainen
Hanna Holopainen
VIHRKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Kuten monissa puheenvuoroissa on kuultu, talouskasvun ja elinvoiman vahvistamisen osalta hallituksella riittää kyllä vielä paljon lupauksia lunastettavaksi. Huomattavan suuri kuilu lupausten ja tekojen välillä on itäisen Suomen osalta. Erityisesti omassa kotimaakunnassani Etelä-Karjalassa on moni eri asia kasaantunut, ja siellä kärsitään kohta 18 prosentin työttömyysasteesta, ja näitä toimia edelleenkin maakunnassa odotetaan. Erityisedustaja Harri Broman on esittänyt erityistalousaluekokeilua, mutta viime viikolla saimme kylmän suihkun niskaan, kun valtiovarainministeri Purra sanoi, että toimia ei ole valmisteilla. Nyt onkin suuri epävarmuus sitten tuolla raja-alueella, Imatran seudulla, onko hallitus valmistelemassa näitä toimia. Kysyisinkin pääministeri Orpolta: voisimmeko saada vastauksen siihen, onko nyt olemassa valmistelua liittyen tähän erityistalousaluekokeiluun Imatran seudun ja Kajaanin seudun osalta vai eikö?

Hanna Holopainen — 25.02.2026 | Paljon Puhetta