Antti Kurvinen
Antti Kurvinen
KESKVaasan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Siitä varmasti olemme kaikki samaa mieltä, että Suomi on erittäin vaikeassa tilanteessa. Meidän työttömyystilanteemme on tällä hetkellä Euroopan pahimpia. Ihmettelinkin sitä, kun pääministeri Orpo sanoi mediassa, että kaikki isot päätökset on käytännössä tälle vaalikaudelle tehty. Tässä olisi puolitoista vuotta vielä aikaa tehdä oikeita toimenpiteitä siihen, että Suomi lähtisi kunnolla liikkeelle, suomalaiset saisivat työtä, toivoa, yrityksillä olisi näköaloja investoida Suomeen. Täytyy sanoa, puhemies, että meidän keskustan näkökulma on hieman erilainen kuin täällä vasemmalla demareilla tai oikealla kokoomuksessa. Me emme kilpalaula leikkausten perään, terävimpien Purran saksien perään, vaan me odotamme nimenomaan kasvutoimia. Siksi kysyisinkin nyt pääministeriltä ja muilta vastuullisilta ministereiltä: Mitä kasvutoimia aiotte vielä tehdä tämän puolentoista vuoden aikana, vai onko niin, että jatkatte vain edellisen hallituksen syyttelyä ja puhutte jo seuraavasta hallituksesta? Erityisesti tämä yritysten rahoitus kiinnostaa minua. Olisiko niitä keskustan keinoja otettavissa siinä käyttöön? [Timo Harakka: Tuplataanko kasvu?]