Jukka Kopra
Jukka Kopra
KOKKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Huominen voi todellakin olla parempi kuin eilen, ja se on mahdollista Suomelle. Suomalaiset kyllä tekevät työnsä, kantavat vastuunsa ja haluavat pärjätä, kun heille annetaan siihen mahdollisuus, mutta järjestelmä ei ole aina ollut ihmisen puolella. Se on näkynyt siinä, että ihmisille on jäänyt oman työnsä hedelmistä liian vähän käteen. Se on näkynyt siinä, että liian moni kokee, ettei omiin mahdollisuuksiin voi vaikuttaa riittävästi. Työtä on verotettu kuin se olisi haitallista, yrittämisestä on tehty tarpeettoman vaikeaa, ja byrokratia on kasvanut samaan aikaan, kun ihmisen oma vapaus ja vastuu ovat kaventuneet. Me teemme toisin. Teemme siksi, että jokaisella on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä — enemmän luottamusta siihen, että tulevaisuus Suomessa on sen menneisyyttä parempi. Arvoisa puhemies! Harva ihminen pohdiskelee aamukahvilla bruttokansantuotteen tilaa tai talousennusteiden suuntaa. Ihmiset miettivät paljon arkisempia asioita: Riittävätkö rahat kuun loppuun? Pääseekö lääkäriin, kun on tarve? Saako lapsi hyvän koulutuksen tai sairastunut läheinen parasta mahdollista hoitoa? Onko oma työpaikka ensi kuussa olemassa, tai antaako oma rahatilanne unelmille sijaa? Juuri näistä asioista on lopulta kyse, ihmisten arjesta. Ei talous ole itseisarvo. Mutta ilman vahvaa taloutta ei ole hyvinvointia, ei turvaa eikä tulevaisuutta. Se on rehellinen lähtökohta. Kokoomus haluaa ihmisille Suomen, jossa työn tekeminen kannattaa ja ihminen saa vapauden päättää itse, mihin rahansa käyttää. Haluamme, että ahkeruudesta palkitaan eikä rangaista kovemmalla verotuksella tai kannustinloukuilla. Haluamme Suomen, jossa byrokratia ei tukahduta aloitteellisuutta tai vastuunottoa ja jossa menestyminen ei ole epäilyttävää, vaan tavoiteltavaa ja jopa suotavaa. Me emme usko Suomeen, jossa ihmisiä sidotaan paikalleen järjestelmillä, jotka tekevät passiivisuudesta turvallisemman vaihtoehdon. [Veronika Honkasalo: Ai kuten suojaosan poisto?] Reilu yhteiskunta ei ole sellainen, jossa luvataan kaikille enemmän kuin pystytään pitämään. Reilu yhteiskunta on sellainen, jossa mahdollisuudet ovat aidosti avoinna kaikille ja hauraimmassa asemassa olevat eivät joudu maksamaan poliitikkojen kyvyttömyydestä tehdä vaikeita päätöksiä. Arvoisa puhemies! Ihmiset ansaitsevat rehellisyyttä ja suoraa puhetta. [Veronika Honkasalo: Näin on!] Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut pysyvästi. Maailmantalous velloo epävarmuudessa, ja lähes päivittäin luemme toinen toistaan järkyttävämpiä otsikoita ympäri maailmaa. Tämä kaikki vaikuttaa suoraan myös Suomeen ja tavallisten ihmisten arkeen. Samaan aikaan kotimaassa osa keskittyy maalailemaan synkkyyksiä suomalaisten ylle. Ei ole mikään ihme, jos ihmisten tulevaisuudenusko on välillä koetuksella. On helppo nimetä ongelmia, mutta vaikeampaa esittää ratkaisuja. Me kokoomuksessa keskitymme ratkaisuihin. Puheiden sijaan olemme tarttuneet toimeen. Vaikeidenkin aikojen keskellä se alkaa viimein näkyä. Yhä useampi suomalainen huomaa arjessaan muutoksen. Palkasta jää nyt enemmän käteen kuin aikaisemmin. Naisten ostovoima on huippulukemissaan pitkään aikaan ja ihmisillä on vapautta päättää itse, mihin rahansa käyttävät. [Vasemmalta: Kaikki taitaa olla hyvin!] Yhä harvempi ajautuu vakaviin maksuvaikeuksiin, ja yhä useampi uskaltaa taas tehdä elämänsä suurimpia päätöksiä, kuten ostaa kodin, vaihtaa asuntoa ja rakentaa tulevaa. Yritykset eivät enää vain selviydy: ne suunnittelevat kasvamista, tekevät investointeja ja lisäävät tuotantoaan. Ja kun yritykset kasvavat, kasvaa koko Suomi. Koko maan tasolla sosiaali- ja terveyspalvelut ovat parantuneet. Suomessa työskentelee rautaisia sote-alan ammattilaisia, jotka kyllä tietävät, miten palveluita voidaan kehittää, kun heille annetaan siihen mahdollisuus ja työkalut. Eivät nämä ole sattumaa tai hyvää tuuria. Ne ovat seurausta siitä, että olemme päättäneet tehdä toisin kuin ennen on tehty. Ja me olemme päässeet vasta alkuun. Arvoisa puhemies! Ihmiset tarvitsevat tekoja sen eteen, että arki toimii ja elämä on täynnä mahdollisuuksia. Kun onnistumme siinä, olemme onnistuneet kaikessa olennaisessa. Me teemme päätöksiä, jotka kantavat näiden vaikeiden aikojen yli paljon parempaan huomiseen. Ja meille on täysin selvää, että se on parempi vain, jos se myös rahoitetaan kestävästi. Tämä kaikki on vasta alkua Suomen uudessa tarinassa, jota me haluamme olla tekemässä — että huominen olisi paremmin kuin eilen.