Jorma Piisinen
Jorma Piisinen
PSUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Opposition päätehtävä on yrittää kaataa hallitus keinolla millä hyvänsä, jopa väittämällä, että hallitus kurjistaa pienituloisten oloja. Totuus on, että hallitus keventää työn verotusta 1,8 miljardilla kautensa aikana. Valtaosa tästä kohdistuu nimenomaan pieni- ja keskituloisiin. Se on oikeudenmukainen toimi ja vahvistaa kansalaisten ostovoimaa entisestään. Lapsiperheille kohdistuu työtulovähennyksen lapsikorotuksen tuplaus, jonka johdosta esimerkiksi kolmen lapsen perhe maksaa vuonna 26 jopa 600 euroa vähemmän veroja. Hallitus keventää korkeimpia marginaaliveroasteita, joista myös suurituloiset hyötyvät. Tämä kevennys on kasvutoimi, joka tutkimuskirjallisuuden perusteella rahoittaa itsensä. Kevennyksestä huolimatta suurituloiset maksavat jatkossakin jokaisesta tienatusta lisäeurosta 52 senttiä veroja ja osallistuvat edelleen mittavasti hyvinvointivaltion pystyssä pitämiseen.