Arvoisa puhemies! Orpon hallituksella oli monta lupausta ennen vaaleja. Työllisyyden piti kasvaa sadallatuhannella, velkaantumisen suunta piti kääntää ja suomalaisten tulla ensin. Tulostaulu ei kuitenkaan näytä kovin hyvältä, vaikka hallituskaudesta on jo reilusti yli puolet ohitse. Muualla Euroopassa talous kyllä kasvaa, mutta Suomi hiihtää vain perässä. Kasvaneen työllisyyden sijasta Orpon—Purran vahtivuorolla työttömyys on noussut korkeimmilleen lähes 30 vuoteen. Ennätystyöllisyydestä on pudottu vauhdilla alas, eivätkä hallituksen työntekijöitä kurittavat keinot ole toimineet. Ne ovat tuoneet lisätyöllisiä vain paperilla. Orpon—Purran huono taloudenhoito on puolestaan johtanut siihen, että Suomi on päätymässä EU:n tarkkailuluokalle. Valitettavasti kirjanpitokikkailulla ei tarkkailuluokkia estetä, vaan siihen tarvitaan panostamista kasvuun ja tulevaisuuteen. Ei ole mikään ihme, ettei talouden suunta ole kääntynyt, kun hallitus on syönyt suomalaisten uskon tulevaan. Pienituloiset ja kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevat on laitettu laskun maksajiksi samaan aikaan, kun suurituloisille on syydetty rahaa veronkevennyksillä. Keskituloisilta hallitus on toisella kädellä leikkaamassa pois sen, mitä ensimmäisellä on antanut, sillä ay-liikkeen verovähennysoikeuden poisto ja muut muutokset syövät keskituloisilla kevennyksen tuoman edun pois kukkarosta. Arvoisa puhemies! Jos luottamus on syöty taloudessa, se on syöty myös työmarkkinoilla. Ihmiset eivät luota työpaikkojensa pysyvyyteen, ja siksi monet isot hankinnat jäävät tekemättä ja asuntokauppa on jumissa. Orpon—Purran yksipuoliset toimet ovat syöneet lähes kaiken työmarkkinatasapainon ja lisänneet punnuksia yksinomaan työnantajien puolelle. Hallituksen heikennysten lista on tavattoman pitkä. Hallituksen toimilla muun muassa lakko-oikeutta on rajoitettu, aikuiskoulutustuki on lakkautettu, paikallinen sopiminen on viety läpi ja vientivetoinen palkkamalli on astunut voimaan. Tämän kaiken päälle hallitus on nyt helpottamassa irtisanomista, toki niin, ettei tasapainoa edes pyritä hakemaan millään muilla toimilla. On turha puhua esimerkiksi Tanskan mallista, jos siitä ottaa vain yhden ainoan elementin mukaan ja pudottaa kaiken muun pois eli työntekijän vahvemman työttömyysturvan ja panostukset palveluihin. Kummastakin näistä hallitus on muuten myös leikannut viimeisten vuosien aikana. Ja mitä työntekijät ovat saaneet vastalahjaksi? Hallituksen omaa kehua ostovoiman parantumisesta, joka perustuu siihen, mitä liitoissa on neuvoteltu palkankorotuksiksi. Arvoisa puhemies! Suomalaiset ovat huolissaan terveydenhuollon tilanteesta, mutta hallitus ei ole tähän huoleen vastannut, vaikka nopeampi perusterveydenhuollon hoitoonpääsy voisi myös tuoda säästöjä. Soteuudistusta on helppo pitää surkeasti tehtynä, jos on itse leikannut hyvinvointialueilta yli 750 miljoonaa euroa ja siirtänyt samaa rahaa Kela-korvausten kautta yksityisten terveysjättien kassoihin. Samanaikaisesti julkisella puolella hoitoonpääsyn määräaikaa on pidennetty kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Lisäksi hallitus on taas vaikeuttamassa pienituloisten asemaa ensi vuoden budjetissa. Orpon hallituskauden aikana tehtyjen sosiaaliturvaleikkausten kohtuuttomuuden kruunu on etenemässä, kun toimeentulotuesta, yhteiskunnan turvaverkon viimeisestä lenkistä, leikataan. Toimeentulotukeen tehtävien muutosten seurauksena jo valmiiksi pienestä tuesta voidaan leikata jopa 50 prosenttia kuukaudeksi kerrallaan määrittelemättömäksi ajaksi. Tämä tekee vain alle 300 euroa kuukaudessa elämiseen. Tällä leikkauksella tullaan viemään viimeisetkin toivon rippeet ja luottamus yhteiskuntamme kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevilta.
Kim Berg
SDPVaasan vaalipiiri