Arvoisa puhemies! Työpaikat ovat se valo, jota koko Suomi nyt todellakin tarvitsee. Työpaikat syntyvät siellä, missä lamppu syttyy aamulla ani varhain ja sammuu viimeisenä illalla, pienissä ja keskisuurissa yrityksissä aivan kautta Suomenmaan. Siellä, missä yrittäjä tuntee työntekijänsä nimeltä. Siellä, missä vastuu kulkee sydämen kautta. Kun yrittäjä uskaltaa palkata, yhden ihmisen elämä muuttuu. Siinä hetkessä näet syntyy työpaikka. Nyt asiat menevät aivan väärään suuntaan. Olen ollut yrittäjänä vähän yli 20-vuotiaasta asti. Tiedän omakohtaisesti, miten vaikea paikka yrittäjälle on lomauttaa tai irtisanoa työntekijä. Sinä tunnet ihmisen, tunnet hänen perheensä ja tiedät hänen elämäntilanteensa. Silti vastaan voi tulla päivä, jolloin luvut eivät kerta kaikkiaan valehtele, jolloin kassassa ei vaan ole tarpeeksi, jolloin vaihtoehdot ovat loppuneet. Se päivä on aivan liian monessa yrityksessä juuri tänään. Pahimmillaan edessä voi olla konkurssi. Kun yrittäjä kaatuu, ei katoa vain yritys, vaan katoaa se työpaikka. Arvoisa puhemies! Ei tämä lama todellakaan tullut tyhjästä. Ei tämä työttömyys ole sattumaa. Eivät nämä konkurssit ole kohtalon oikkuja. Ne ovat pitkälti seurausta tämän hallituksen politiikasta, [Arto Satonen: Aika paksua!] tehdyistä ja tekemättömistä päätöksistä. [Ben Zyskowicz: Onkohan tuo totta!] Hätkähdin, kun luin pääministerin ensin syyttävän yrittäjiä työttömyydestä ja sitten toteavan, että isot ratkaisuthan on jo tehty. Kävikö mielessä katsoa peiliin? Onko varaa olla tekemättä mitään, kun Suomessa on Euroopan pahin työttömyys? [Arto Satonen: Voi hyvää päivää!] Tulen itse Pohjois-Karjalasta, Outokummusta. Maakunnassamme on ankara työttömyys. Viime viikolla kuulimme valtiovarainministeriltä, että erityistalousalueeseen itäiseen Suomeen ei ole suunnitteilla suurempia toimenpiteitä. Se on aivan käsittämätöntä. Keskustan ja monien muidenkin esittämä erityistalousalue voisi tuoda työpaikkoja, kasvua ja ennen kaikkea elinvoimaa itäiseen Suomeen. Arvoisa puhemies! Onneksi hallituksen politiikalle on vaihtoehto. Suomi ja suomalaiset ansaitsevat todellakin parempaa. Keskusta loisi pienille ja keskisuurille yrityksille kautta maan parempia kasvu-, investointi- ja työllistämismahdollisuuksia. Verottaisimme yrityksen sisään jätettävää tulosta vähemmän. Parantaisimme yrittäjävähennystä. Toteuttaisimme investointihyvityksen myös pienille ja keskisuurille yrityksille. Nopeimmin työpaikkoja voisi tulla alle kymmenen henkilöä työllistäviin yrityksiin. Siksi me palauttaisimme kotitalousvähennyksen ehdot ennalleen. Se auttaisi etenkin mikro- ja yksinyrittäjiä. Alentaisimme työnantajamaksuja, jotta yhä useammalla yrittäjällä olisi kannuste työllistää nuori tai pitkäaikaistyötön. Puolittaisimme sivukulut ensimmäisen vuoden ajaksi, jotta yrittäjällä olisi tuntuvasti nykyistä paremmat mahdollisuudet palkata ensimmäinen työntekijä. [Arto Satonen: Ja paljonko maksaa?] Laittaisimme koko maassa liikkeelle myös teiden, ratojen ja muiden väylien ja rakennusten korjausohjelman. Se auttaisi ennen kaikkea vaikeuksissa olevaa rakennusalaa ja toisi työpaikkoja kaikkialle Suomeen. Arvoisa puhemies! Työpaikka ratkaisee monesti, jäädäänkö jollekin kotiseudulle vai lähdetäänkö. Jokainen yksikin työpaikka on merkittävä asia. Yksi työpaikka voi olla nuori, joka ei muutakaan pois. Se voi olla lapsi, joka saa kasvaa lähellä isovanhempia. Tai se voi olla kokonainen perhe, joka uskaltaa jäädä sinne, missä juuret ovat syvällä. Kodeissa ja työpaikoilla koko maassa tarvitaan nyt toivon näköaloja. Nyt pitää pystyä asettumaan sekä työntekijän palkkaamista miettivän yrittäjän että työttömäksi joutuneen tai sitä pelkäävän ihmisen asemaan — ja tehdä sen mukaisia päätöksiä. Suomi tarvitsee nyt kerta kaikkiaan suunnanmuutoksen. Kannatan edustaja Kettusen tekemää epäluottamuslausetta.
Hanna Räsänen
KESKSavo-Karjalan vaalipiiri