Arvoisa rouva puhemies! Meillä Saarijärvellä työttömyysprosentti on tuoreimpien tietojen mukaan 18,1. Minä en usko todellakaan, että esimerkiksi tämä valtiovarainministerin esittämä varsin halpamainen, ensinnäkin keskustan linjojen vääristely ja väärän tiedon välittäminen täällä eduskunnan edessä [Sanna Antikainen: Ei pidä paikkaansa!] ja muukin vähättelevä suhtautuminen tähän työttömyyskriisiin, jossa Suomi tällä hetkellä on, [Sanna Antikainen: Ei pidä tuokaan paikkaansa!] ainuttakaan työtöntä perhettä tai kotitaloutta lohduttaa. Enkä myöskään usko, että Saarijärvellä tuosta työttömien määrästä kovinkaan monella on ulkomainen sukunimi, ehkä voi olla muutama ukrainalainen joukossa, mutta ilmeisesti te olette heidät lähettämässä sitten takaisin tänä päivänä. Jos ette ole, niin voisitte senkin tässä eduskunnan edessä sanoa. [Sanna Antikainen: Kuka sitä väärää tietoa nyt levittää?] Kyse on siitä, että ne talouspoliittiset teot, joita hallituksella on käytettävissään niukan rahan aikana, esimerkiksi tämä yhteisöveron alennus, ne pitäisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Hallitus ei ole tekemässä näitä toimia tehokkaasti, vaan on tämän yhteisöveron antamassa suurimmille yrityksille ilman, että se luo mitään uutta kasvua. Nämä toimet pitäisi tehdä eri tavalla, ja se on keskustan linja.
Petri Honkonen
KESKKeski-Suomen vaalipiiri