Arvoisa rouva puhemies! Me mielellämme kannatamme hyviä hankkeita, mitä hallitukselta tulee, mutta ihan kaikki hankkeet eivät kyllä ole sen arvoisia. Ministeri Marttinen, te kerroitte, että työtön työnhakija voisi jatkossa opiskella, ja tämähän on hyvä asia. Mutta jos mietitään tätä kokonaisuutta, minkä olette tällä kaudella rakentaneet, eli romutitte aikuiskoulutustuen, ja sitten myös ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen osalta rahoitusta on muutettu sillä tavalla, että aikuisia opiskelijoita ja toista tutkintoa tekeviä ei oppilaitosten kannata ottaa enää opintoihin, niin kysymys tietenkin kuuluu: Millä tavalla tässä, kun työ muuttuu rajusti, tekoäly tulee ja alat muuttuvat, jatkossa voidaan uudelleenkouluttautua, vaihtaa uria, edetä uralla ja käyttää omaa osaamista ja nostaa sitä vaaditulle tasolle? Milloin esimerkiksi aikuiskoulutustuki oikeasti uudistuu ja tulee tänne saliin uutena takaisin?
Hanna Kosonen
KESKKaakkois-Suomen vaalipiiri