Otto Andersson
Otto Andersson
RKPUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies, ärade talman! Työttömyystilanteeseen on suhtauduttava erittäin vakavasti. Itse en usko, että suomalaista työtöntä lohduttaa yhtään se tieto, että myös ulkomaalaisia on Suomessa työttömänä. Tällainen tieto ei työttömän arkea juurikaan helpota. Katse on syytä pitää oikealla korkeudella, eli tulee keskittyä siihen, miten saamme suomalaisille työpaikkoja, ja siksi on tärkeää, että hallitus kehysriihen yhteydessä tekee lisää työllisyystoimia ja kasvutoimia — siitä huolimatta, että kasvun osalta on jo näkyvissä positiivisia merkkejä, ja siitä huolimatta, että hallitus on tehnyt merkittäviä kasvutoimia jo aikaisemmin. Työministeri Marttisen esittämä nuorten työllistämisseteli on hyvä esimerkki onnistuneesta täsmätyöllisyystoimesta, ja niitä me tarvitsemme lisää. Mielestäni pitää suhtautua avoimesti myös erilaisiin kasvua vauhdittaviin veroratkaisuihin. Kaikki, mitä tehtävissä on, on tehtävä. Kysyisin pääministeri Orpolta: eikö olekin niin, että hallitus tulee kehysriihessä keskittymään juuri siihen, miten kasvua ja työllisyyttä [Puhemies koputtaa] voidaan parantaa?