Arvoisa puhemies! Orpon hallituksella on alusta saakka ollut hyvin hankala haaste: pitää hillitä rahankäyttöä ja velkaantumista mutta myös tehdä kasvutoimia, [Vasemmalta: Alussa teillä oli aika hyvä työllisyystilanne!] jotka vaativat yleensä rahaa, eli pitää painaa kaasua ja jarrua yhtä aikaa. Onneksi Suomen taloudessa on nyt kuitenkin lukuisia positiivisia merkkejä. Ostovoima on parantunut, asuntoluottoja nostettiin tammikuussa selvästi enemmän kuin vuosi sitten, vähittäiskaupassa myynnin määrä on kasvanut, ja vakavien maksuvaikeuksien määrä on vähentynyt. Ne kaikki kielivät talouskasvun käynnistymisestä vaikean taloustilanteen keskellä. Tässä tilanteessa on todella tärkeää, että myös hallitus omilla toimillaan vahvistaa tätä kehitystä. Arvoisa puhemies! Kysyisin nyt arvoisalta valtiovarainministeri Purralta: Te olette varmasti kiinnostuneena seurannut tätä keskustelua ja opposition ehdotuksia. Mitä mieltä te olette, onko heidän ehdotuksissaan mitään sellaisia, mitä hallitus voisi ottaa omaan käyttöönsä?
Pia Kauma
KOKUudenmaan vaalipiiri