Antti Kurvinen
Antti Kurvinen
KESKVaasan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Kello käy, mutta kokoomuslaisten retkiluistelijoita ei näy. Haluan nyt kysyä pääministeri Orpolta, kun hän vastaa koko hallituksensa politiikasta: Pääministeri Orpo, te lupasitte vaaleissa, että kokoomus tekee tällä vaalikaudella politiikkaa, jolla saadaan satatuhatta uutta työpaikkaa. Nyt te kolmen vuoden jälkeen — kolmen vuoden jälkeen — olette saaneet aikaan satatuhatta uutta työtöntä. Meillä on tällä hetkellä 140 000 pitkäaikaistyötöntä Suomessa, saman verran kuin 1990-luvun laman aikana. Erityisen huolestunut olen nuorista työttömistä. 42 000 alle 25-vuotiasta nuorta on tällä hetkellä Suomessa työttömänä. Ja meillä on akateeminen työttömyys, jollaista ei ole ilmeisesti nähty milloinkaan ennen. 65 000 korkeakoulututkinnon suorittanutta on Suomessa työttömänä. Kysynkin nyt, pääministeri Orpo: aiotteko te tehdä jotakin tälle asialle? Me kysyimme tätä neljä kuukautta sitten lokakuussa. Ette ole tehneet mitään neljän kuukauden aikana. Työttömyys on noussut Euroopan pahimmaksi. Kaksi vaihtoehtoa: teette jotain vai menette presidentinlinnaan ja jätätte erohakemuksen hallituksestanne, koska tulos tai ulos, [Puhemies koputtaa] ja tulos on nähty.