Puhemies! Kiitos myös minun puolestani ministereille, että jaksatte täällä istua. Kuten tuossa aikaisemmin jo debattivaiheessa totesin, tässä työllisyystilanteessa ei voi välttyä siltä ajatukselta, kuka tekee, mitä tekee ja missä tekee, sillä työ ja sen myötä tulevat mahdollisuudet eivät jakaudu Suomessa tasaisesti. Jotkut alueet kasvavat, kun taas toiset joutuvat kamppailemaan työpaikkojen ja väestön vähenemisen myötä. Tämä ei ole vain alueellinen haaste, tämä on koko Suomen elinvoimakysymys. Tarvitsemme ratkaisuja, jotka tukevat työtä kaikkialla Suomessa: toimivat yhteydet, koulutusmahdollisuudet ja yritysten tasapuoliset edellytykset toimia. Kun nämä jakautuvat tasaisemmin, jokaisella alueella on mahdollisuus menestyä omilla vahvuuksillaan. Tasapainoinen, tasa-arvoinen Suomi on vahvempi. Siksi minäkin olen tänään hiukan ihmeissäni kuunnellut näitä puheenvuoroja maahanmuuttajista. En ole saanut selkoa siihen, onko hallituksen tavoitteena, että maahanmuuttajat tekevät jatkossa kaikki matalapalkka-alan työt ja kantasuomalaiset jäävät työttömiksi tai pahimmillaan päätyvät keräämään risuja ja leikisti siivoamaan ilman palkkaa, varsinkin kun tänään moneen kertaan täällä salissa on todettu, että maahanmuuttajista suurin osa on ukrainalaisia. Varsinkin juuri tänään tämä keskustelu on tuntunut aika hirvittävältä. Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeri on todennut, että hallitusaitio on raskas paikka. No, tätä en epäile yhtään. On hyvä muistaa kuitenkin, että hallitusvastuu on yksi demokraattisen järjestelmämme vaativimmista tehtävistä. Se tarkoittaa päätösten tekemistä myös silloin, kun vaihtoehdot ovat vaikeita eikä täydellistä ratkaisua ole. Hallituksen on jatkuvasti tasapainoteltava talouden realiteettien, ihmisten arjen ja nopeasti muuttuvien maailmantilanteiden välillä. Valitettavasti työttömyyden voimakas kasvu on Suomessa nyt arkipäivää. Tässä tilanteessa varmasti on raskasta, jos hallitus molempia polkimia painaa samaan aikaan, kuten edustaja Riipi täällä totesi. Tai toisaalta, jos ei sitä vasemman jalan jarrutusta osaa tai vahingossa painaakin kaasun sijasta jarrua, niin kyllä siitä vaikeaa tulee. Nyt on painettu kaasua sosiaaliturvan leikkauksille ja jarrua kasvulle. Vastuu tarkoittaa myös sitä, että päätöksiä on tehtävä paineen alla, julkisen keskustelun, kritiikin ja epämukavuudenkin keskellä. Kuitenkin valtiovarainministeri totesi viime viikolla, että hallitusaitiossa on vaikeaa. En pysty nyt ymmärtämään sitä, onko vaikeaa tehdä näitä hallituksen päätöksiä vai onko vaikeaa muuten vain. Vaikeudestaan huolimatta vastuun kantaminen on välttämätöntä. On surullista, että tätä vastuuta on nyt kannettu niin, että meillä on kasvava lapsiperheköyhyys, kasvavat työttömyyslukemat ja kasvavat irtisanomismäärät, kasvava velka ja kasvavat konkurssit. Tällä hetkellä Suomessa eletään monien totuuksien arjessa. Tästä viimeisin näyttö tuli viime viikolla, kun julkaistiin tänäänkin mainittu tieto valtiovarainministeriön hallinnoimasta hankkeesta, jossa Suomen kunnat listattiin ensi kertaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden mukaan. Itäisen ja läntisen Suomen välillä ammottaa iso kuilu: kuilu hyvinvoivan ja valitettavasti pahoinvoivan Suomen välillä. Tämä ei itäsuomalaista päättäjää yllättänyt, kyllähän tämä kuilu näkyy katukuvassa ja kuuluu asiakkaiden ja myös asukkaiden tarinoissa monella tapaa. Mutta järkytyin siitä, että tätä kuilua ei ole alettu luoda umpeen. Hallituksella olisi ollut aikaa pistää rattaat pyörimään. Onhan tätä asiaa tutkittu jo erillisten selvityshenkilöidenkin toimesta, ja viimeisin on antanut toimenpide-ehdotuksensa jo aikaa sitten. Ennen kaikkea on kuitenkin kyse siitä, miten sosiaalinen oikeudenmukaisuus ilmenee. Onko kuntalaisten terveys hyvällä mallilla, työttömiä vähän ja kunnassa turvallista? Myös kulttuurin ja liikunnan edistämisestä sai selvityksessä hyvät pisteet. Kun katson kotikuntani Imatran tilannetta, niin irtisanomiset hyvinvointialueella ja teollisuudessa, isot työttömyysluvut ja niiden alkuvuoden kasvu 18 prosenttiin, rajakaupan loppuminen ja yrittäjien ahdinko sekä turvallisuustilanteen hiipuminen eivät luo uskoa tulevaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Siinä eivät hyvät liikunta- tai kulttuuripalvelut pelkästään auta, vaan nyt tarvitaan todellisia keinoja peruspalveluiden, kuten työttömyyden, hoitoon.