Arvoisa herra puhemies! Suomi on vakavan työllisyyskriisin keskellä, ja meillä on Euroopan korkein työttömyys. Työttömyys on noussut lähelle kymmentä prosenttia, ja se tarkoittaa satojatuhansia suomalaisia, niin perheitä, nuoria kuin kokeneita ammattilaisiakin, jotka elävät nyt epävarmuudessa. Työttömyys on aina henkilökohtainen tragedia. Erityisen huolestuttava on kuitenkin nuorten tilanne. Joka viides nuori on vailla työtä. Se ei ole vain tilasto, se on nykyhetki, joka määrittää tulevaisuuttamme vielä pitkään. Nuorelle se on ylivelkaantumista, siirtyvää itsenäistymistä ja menetettyä uskoa tulevaisuuteen ja itseensä. Yhteiskunnalle se on huolta nuorten mielenterveydestä, toimeentulosta ja työkyvyn säilyttämisestä. Se on aito riski sille, että näiden nuorten työura ei tule näkemäänkään alkua. Arvoisa puhemies! Maailma ympärillämme on epävakaa. Venäjä käy hyökkäyssotaa Euroopassa, energiamarkkinat heilahtelevat, maailmantalouden kasvu on hidasta, vienti sakkaa ja investoinnit lykkääntyvät. Samaan aikaan yritysten konkurssimäärät ovat huipussaan. Moni pieni ja keskisuuri yritys kamppailee korkojen, heikon kysynnän ja epävarmuuden kanssa. Kun yritys kaatuu, työpaikat katoavat, kun työpaikat katoavat, ostovoima heikkenee, ja kun ostovoima heikkenee, yritykset kärsivät lisää. Näin noidankehä on valmis. Arvoisa puhemies! Politiikan tehtävä olisi nyt katkaista vihdoin noidankehä. Orpon hallitus lupasi satatuhatta uutta työpaikkaa, mutta tulos on ollut valitettavasti päinvastainen. Työttömyys on noussut, ja samaan aikaan hallitus on keskittynyt leikkaamaan muun muassa työttömyysturvaa ja asumistukea. On vaikea ymmärtää logiikkaa, jossa heikossa suhdanteessa leikataan ihmisten ostovoimaa. Kun pieni- ja keskituloiselta viedään euro, se on euro pois lähikaupasta, kampaamosta tai rakennusliikkeeltä. Se on siis euro pois kotimaisesta kysynnästä. Lisäksi hallitus poisti työttömyysturvan suojaosan eli mahdollisuuden tehdä osa-aikatyötä. Tämä oli kestämätön valinta tällaisena aikana, osa-aikatyökin kun on parempi tilanne työttömälle kuin täystyöttömyys. Työ on nimittäin parasta sosiaaliturvaa. Arvoisa puhemies! Me näemme, että työn vastaanottamisen on aina oltava kannattavaa. Suojaosa on palautettava ja sidottava suhdanteeseen. Osaamisen päivittäminen on mahdollistettava työttömyysturvalla, ja jokaisella on oltava mahdollisuus kouluttautua lisää päästäkseen takaisin työmarkkinoille. Aikuiskoulutustuki on palautettava. Toisekseen meidän on vahvistettava kansalaisten ostovoimaa. Kun pienituloisille ja keskituloisille jää enemmän käteen, raha kiertää kotimaisessa taloudessa. Se taas helpottaa yritysten tilannetta ja luo työpaikkoja. Kolmanneksi yritysten toimintaympäristöstä on huolehdittava pitkäjänteisesti. Tarvitsemme ennakoitavaa veropolitiikkaa ja investointikannustimia vihreään siirtymään, tutkimukseen ja innovaatioihin. Tarvitsemme kasvua, eikä se synny vain leikkauksilla. Ja ennen kaikkea nuorille on luotava polku työelämään. Jokaisella nuorella pitää olla työ-, harjoittelu- tai opiskelupaikka. Työelämään on päästävä kiinni mahdollisimman varhain, jottei työttömyys pitkittyisi varsinkaan työuran alussa. Arvoisa puhemies! Työllisyys ei parane syyllistämällä työpaikan menettäneitä. Se paranee rakentamalla luottamusta, investoimalla osaamiseen ja tukemalla yrityksiä kasvamaan. Suomi on ennenkin noussut vaikeista ajoista, ja niin me nousemme nytkin, kun uskallamme toteuttaa yhdessä toimia, jotka luovat työtä, turvaa ja tulevaisuudenuskoa.
Pia Hiltunen
SDPOulun vaalipiiri