Arvoisa puhemies! Hallitus esittää valtion asuntorahastosta annetun lain kumoamista ja siirtymistä malliin, jossa valtion tukema asuntotuotanto rahoitetaan jatkossa suoraan talousarviosta. Kyse ei ole teknisestä muutoksesta, kyse on periaatteellisesti merkittävästä linjauksesta, joka murtaa vuosikymmenten ajan rakennetun suomalaisen asuntopolitiikan perustan. Valtion asuntorahasto on ollut väline, jonka avulla on voitu taata kohtuuhintaisen asumisen pitkäjänteinen ja ennustettava rahoitus. Nyt tämä järjestelmä ollaan purkamassa tilanteessa, jossa kohtuuhintainen asuminen on noussut keskeiseksi kysymykseksi paitsi Suomessa myös EU-tasolla. Samalla hallitus ei kykene kertomaan, millä tavalla jatkossa varmistetaan pitkäjänteinen rahoitus, asuntopoliittisten tavoitteiden toteutuminen tai vastasyklisyys yli hallituskausien. Hallitus perustelee asuntorahaston lakkauttamista sillä, että tuet halutaan vertailukelpoisiksi muiden budjettimenojen kanssa. Todellisuudessa valtion budjettikytkentä on ollut vahva jo vuosikymmeniä. Eduskunta päättää vuosittain avustusten ja valtuuksien tasosta talousarviossa. Nyt tehtävä muutos ei lisää avoimuutta, se lisää poliittista harkintaa. Se altistaa kohtuuhintaisen asuntotuotannon entistä vahvemmin lyhytnäköisille päätöksille. Riskit ovat ilmeisiä. Asuntotuotannon tukia voidaan jatkossa leikata entistä helpommin. Se tarkoittaa vähemmän rakennettavia asuntoja, nousevia asumiskustannuksia ja kasvavaa painetta sosiaaliturvaan, kun tarjontatuista siirrytään entistä enemmän etuusperusteisiin tukimuotoihin. Pahiten kärsivät kasvukeskukset, joissa asumisen hinta on jo nyt monelle este työn vastaanottamiselle ja arjen sujumiselle. Asuntorahasto on ollut myös väline vastata suhdanteisiin. Kun markkinoilla on ollut hiljaista, valtion tukemia hankkeita on voitu lisätä. Rakennushankkeiden aikajänne on pitkä, Helsingissä keskimäärin viisi—kuusi vuotta. Jos rahoituksen ennakoitavuus murennetaan ja vuosittainen budjettikehys alkaa ohjata monivuotisia projekteja, hankkeiden suunnittelu ja toteutus vaarantuvat. Tämä on paitsi taloudellisesti lyhytnäköistä myös suoraan vastoin perinteistä vastasyklistä talouspolitiikkaa. Arvoisa puhemies! Muutos ei koske pelkästään kasvukeskuksia. Monilla väestöltään vähenevillä alueilla ei synny markkinaehtoista tuotantoa lainkaan. Valtion tukema rakentaminen on ollut edellytys esimerkiksi erityisryhmien, ikääntyneiden, vammaisten ja muiden paljon tukea tarvitsevien asumisen järjestämiselle. Nyt näihin tarkoituksiin osoitettu avustustaso, 15 miljoonaa euroa, on täysin riittämätön hyvinvointialueiden tarpeisiin. Erityisryhmille sopivia asuntoja tarvitaan lisää pelkästään siksi, että laitoshoitoa on purettu ja puretaan edelleen. Jos tukitaso jää matalaksi, syntyy vakavia pullonkauloja. Ikääntyneiden asuminen, vammaisten palvelut ja hyvinvointialueiden talous joutuvat entistä kovempaan puristukseen. On myös tunnistettava yhteisvaikutukset. Sosiaaliturvaleikkaukset ovat kohdistuneet erityisesti pienituloisiin, opiskelijoihin, työttömiin ja yksinhuoltajiin. Nämä samat ihmiset ovat myös valtion tukeman asuntokannan asukkaita ja asunnonhakijoita. Kun sosiaaliturvaa on heikennetty ja edullisten asuntojen tarjontaa samaan aikaan vähennetään, syntyy ongelmakierre, jonka päässä on kasvanut asunnottomuus ja lisääntyvät häätötilanteet. Arvoisa puhemies! Valtion asuntorahaston lakkauttaminen ei ole neutraali hallinnollinen uudistus. Se on lyhytnäköinen poliittinen valinta, joka heikentää asuntopolitiikan pitkäjänteisyyttä, lisää asumiskustannuksia, syventää segregaatioriskejä ja vaikeuttaa erityisryhmien asumisen järjestämistä. Se lisää alueellista eriarvoisuutta ja heikentää koko Suomen elinvoimaa. Kenen etu on, että kohtuuhintaisen asumisen edellytykset murennetaan ja että asuntopolitiikan jänne lyhennetään hallituskauden mittaiseksi? Ei suomalaisten, ei alueiden, ei kasvukeskusten, ei hyvinvointialueiden, ei yhdenkään perheen, joka etsii kotia. Siksi vastustamme tätä esitystä ja vaadimme, että Valtion asuntorahaston pitkäjänteinen, vakaa ja vastasyklinen rahoitusmalli säilytetään. Kyse on Suomen asuntopolitiikan selkärangasta ja suomalaisten kotien tulevaisuudesta.