Arvoisa puhemies! Tällä lakimuutoksella puututaan listaamattomien yhtiöiden eräistä keinotekoisista holdingyhtiöjärjestelyistä seuraavan hyvin matalan osinkoverotuksen epäkohtiin, ja on erittäin hyvä asia, että tähän puututaan. Esimerkiksi monet somevaikuttajat ovat hyödyntäneet holdingyhtiöitä verotuksellisesti ilman merkittäviä liiketoimintaan sitoutuneita pääomia ja saaneet täten hyvin matalasti verotettuja osinkoja. Mutta tämä holdingyhtiöjärjestely, joka on ollut keinotekoinen monessa tapauksessa, ei ole ollut lainsäätäjän alkuperäinen tarkoitus silloin, kun listaamattomien yhtiöiden yrittäjäriskiin perustuvaa huojennettua osinkoverotusta on säädetty. Nyt tämä asia onneksi korjataan. Arvoisa puhemies! Tätä lakimuutosta sovelletaan vuoden 2017 alussa tai sen jälkeen holdingyhtiölle luovutettuihin osakkeisiin niissä tilanteissa, joissa luovuttaja ja vastaanottaja ovat etuyhteydessä keskenään. Osakevaihdossa omistusta vaihtavat tai jo vaihtaneet osakkeet tullaan osinkoveroa määrättäessä arvostamaan ne hankkivan yhtiön nettovarallisuuslaskelmalla osakevaihtoa edeltävään matemaattiseen arvoon, jolloin ensi vuoden alusta lähtien nostettavissa olevia osinkoja koskeva verotus ei riipu siitä, onko tässä osinkoa maksava yhtiö holdingyhtiö vai se todellista liiketoimintaa harjoittava yhtiö, ja tämä on oikea lähestymistapa. Arvoisa puhemies! Tämä lakimuutos tuo eri yritysmuotoja aiempaa selkeämmin samalle viivalle ja yhdenmukaistaa verotusmenettelyä. Samalla on todennäköistä, että holdingyhtiöjärjestelyt vähenevät merkittävästi, kuten valiokunnan puheenjohtaja Lohi esittelypuheenvuorossaan totesi. Ehdotuksen arvioidaan myös tuovan valtiolle vuosittain yli 30 miljoonan euron lisäverotulot, mikä on tärkeää julkisen talouden kestävyyden näkökulmasta. Arvoisa puhemies! Tämä esitys on erittäin hyvä ja kannatettava.
Sami Savio
PSPirkanmaan vaalipiiri