Arvoisa puhemies! Kansalaisten ostovoima on vahvistunut koko tämän hallituskauden ajan. Vertailun vuoksi edellisen hallituksen vahtivuorolla se romahti, ja siitä nähdään myös nämä konkurssit, mitä nytten tulee. [Timo Harakka: Ennätystyöllisyys!] Ostovoima jatkaa kasvuaan ensi vuonna, kun työn verotusta kevennetään noin miljardilla eurolla. Erityisesti lapsiperheet hyötyvät, kun nyt tuplataan työtulovähennyksen lapsikorotus, elikkä kolmilapsinen perhe maksaa jopa 600 euroa vähemmän veroja ensi vuonna. Hallitus tekee lapsimyönteistä politiikkaa. Perussuomalaisille on myös tärkeää, [Hälinää — Puhemies koputtaa] että hallitus on tehnyt lukuisia päätöksiä, joilla bensan hintaa ja autoilun kustannuksia on vähennetty ja näitäkin toimia on vahvistettu. Suomessa pitää pystyä asumaan myös punavihreiden kuplien ulkopuolella. Arvoisa pääministeri Orpo, kuinka paljon kansalaisten ostovoima olisi laskenut edellisen hallituksen politiikalla?
Sheikki Laakso
PSKaakkois-Suomen vaalipiiri