Arvoisa rouva puhemies! Pyysin vielä toisen puheenvuoron, mutta olen erittäin ilahtunut siitä korkeatasoista keskustelusta, mitä tässä kollegoiden kanssa on ollut mahdollisuus käydä. Tämän toisen puheenvuoron teemaksi laitoin, että yritän kuvata, millainen on paras terveydenhuollon toiminnan malli siellä perusterveydenhuollossa. Ei mikään yllätys ole, että nostan itsekin tässä esille tietenkin tämän omalääkäri- ja omahoitajamallin. En tässä nyt millään tavalla omaa rooliani aio korostaa. Itse olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että jos jossain vaiheessa täytyy taaksepäin katsella sitä, mitä elämässä on saanut aikaiseksi tai sitten ei ole saanut aikaiseksi, niin ehkä ne toimet, joilla 90-luvun alussa Porin kaupunkiin loimme väestövastuun nimellä koko kaupungin kattavan omalääkärimallin, joka sitten levisi laajasti koko Suomeen ja tietyllä tavalla elvytti uudelleen vähän niin kuin heikentymässä olleen perusterveydenhuollon, on ehkä se merkittävin panos tähän suomalaiseen yhteiskuntaan, jos näin uskaltaa sanoa. Mutta se kaikkein paras malli, miten se omalääkäritoiminta voidaan toteuttaa, on sellainen, että omalääkäreillä ja omahoitajilla — korostan tässä nimenomaan tätä työparia — on erikoissairaanhoidon tuki hyvin lähellä. Otan tässä nyt esimerkin yksityiseltä sektorilta, koska itse ajattelen ainakin tällä hetkellä niin, että tarvitaan vahva julkinen järjestäjä ja julkinen rahoitus, mutta tuottajina voi olla myös yksityisiä yksiköitä, yksityisiä ammatinharjoittajia. Aikanaan Kelan rahoituksella tehtiin neljässä kaupungissa tällainen niin sanottu omalääkärikokeilu: oli yhteensä 16 lääkäriä, neljä kustakin näistä neljästä kaupungista, ja siitä on tehty hyvin perusteellinen arviointiraportti. Otan siitä vain yhden johtopäätöksen esille: Siihen aikaan yleislääkärit lähettivät sairaaloihin lähetteitä noin viidestä prosentista heidän vastaanotollaan käyneistä potilaistaan — tänä päivänä se luku on suurempi, ehkä jo lähentelee kymmentä prosenttia — mutta kun näillä yksityisillä lääkäriasemilla työskentelevillä lääkäreillä oli mahdollisuus käyttää siinä samassa lääkärikeskuksessa olevien erikoislääkäreiden konsultaatioita — korvalääkärien, gynekologien, ortopedien — niin heillä lähetteiden määrä sairaaloihin putosi kahteen prosenttiin kaikista vastaanottokäynneistä. Tämä malli pitäisi toteuttaa niin julkisessa terveydenhuollossa kuin sitten vaikkapa yksityistä alihankintaa käytettäessä, koska sillä tavalla me nimenomaan saamme aikaiseksi sitä rakennemuutosta, jota tässä kaikki tuntuvat kaipaavan. Vielä sitten otan tässä esille sellaisen asian, josta nyt ihan yksi suora sitaatti täältä sivulta 23. Täällä todetaan, että ”Valiokunnan teettämä vertailu osoitti, että Suomeen on muodostunut kansainvälisesti poikkeava tapa järjestää avosairaanhoitoa neljässä eri kanavassa.” Tälle on omat historialliset syynsä. Meillähän itse asiassa luotiin aikanaan kunnanlääkärijärjestelmä, sitten tuli sairausvakuutusjärjestelmä, sitten tuli terveyskeskusjärjestelmä, ja sitten on tullut tietysti sen jälkeen hyvin vahva työterveyshuolto. Kaikilla näillä on oma historiallinen taustansa, mutta me emme ole pystyneet niin kuin saattamaan näitä riittävällä tavalla yhteyteen toisiinsa. Kuuntelin tarkkaan tässä edustajakollega Lylyn puheenvuoron työterveyshuollosta. Siitä taitaa olla muutama vuosi aikaa, kun nyt jo edesmennyt professori Jussi Huttunen ja sitten aikanaan Ilmarisen toimitusjohtajana toiminut Kari Puro kirjoittivat yhdessä Helsingin Sanomissa, että eikö omalääkärinä voisi toimia esimerkiksi työterveyshuoltolääkäri tietyllä tavalla. No, heillä tietysti ei ole sitä iltatyön ja päivystyksen velvoitetta, mutta eivätpä siihen päivystykseen tänä päivänä hirveän paljon osallistu terveyskeskusten yleislääkäritkään. Tämä malli itse asiassa epävirallisena toimi siellä 90-luvulla Porin kaupungissa, joka oli vahva, suuri teollisuuskaupunki, ja kun siellä oli varsinkin suurteollisuudella hyvin kattava työterveyshuolto, niin itse asiassa sieltä työterveyshuollosta lähestyttiin terveyskeskusta ja ehdotettiin, voisivatko he saada tällaisen epävirallisen omalääkäri- ja omahoitaja-statuksen — he varmasti pelkäsivät sitä, että kun terveyskeskus alkaa toimia oikein hyvin, niin sitten pohja alkaa pudota sieltä työterveyshuollosta, ja ehkä he ajattelivat, että omat työt voivat loppuakin. Me loimme semmoisen yhteistyömallin. Tästä asiasta on Työterveyslääkäri-lehteen aikanaan tehty sitten tämmöinen lyhyt julkaisututkimuskin. Toinen sitaatti vielä täältä sivulta 25 kuuluu näin: ”Valiokunta yhtyy sosiaali- ja terveysvaliokunnan tavoin tilaamansa tutkimuksen johtopäätökseen siitä, että perustason avosairaanhoidon järjestelmää tulee uudistaa kokonaisuutena siten, että se mahdollistaa resurssien vaikuttavan, tehokkaan ja oikeudenmukaisen kohdentumisen. Valiokunta pitää tärkeänä pitkän aikavälin tavoitteena sitä, että palvelujärjestelmään kohdistuva julkinen rahoitus kanavoituu yhdenvertaisella tavalla koko väestön hyväksi palvelutarve huomioiden.” — Tähän mielelläni voin puheenvuoroni lopettaa.