Arvoisa rouva puhemies! Kiitän itsekin ensimmäiseksi tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaa, edustaja Ojala-Niemelää, tästä tiiviistä yhteenvedosta, jonka hän meille äsken antoi tästä merkittävästä Terveydenhuollon toimivuus ‑selvityksestä ja mietinnöstä. Olin mukana silloin tarkastusvaliokunnan jäsenenä, kun tämä käynnistettiin, ja alkuvaiheen käsittelyissäkin mukana, joten tässä on paljon tuttua, mutta silti sanon, että tämä on alalla itsekin toimineelle henkilölle erinomainen kokonaisuus ja esimerkiksi työterveyshuollon osalta täällä on mukana tietoja, jotka eivät aikaisemmin olleet kaikki ollenkaan itselleni tuttuja. Jos mietitään, mitkä asiat suomalaisia tuntuvat tällä hetkellä huolestuttavan, niin varmasti siellä yleiset turvallisuusasiat ovat ykkössijalla ja sitten tietysti meidän työllisyystilanteemme, mutta kyllä näissä kaikissa gallupeissa ja muissa aina tulevat terveys- ja terveydenhuoltokysymykset esille. No, millä tolalla meidän terveydenhuolto on? Keskityn itsekin tässä nyt tämän selvityksen ja mietinnön asiaan, joka on perusterveydenhuolto ja sielläkin erityisesti sairaanhoito. Mitä tämä rajaus tarkoittaa, niin näillä sektoreilla työskennelleenä se on tietysti itselle tuttua, mutta käytännössä me siis tarkoitamme perusterveydenhuollolla sitä osaa terveydenhuoltojärjestelmästä, joka ei ole lääketieteen erikoisalojen mukaisesti jakautunutta eli erikoissairaanhoitoa, ja kun tässä rajaudutaan avosairaanhoitoon, niin käytännössä silloin ennalta ehkäisevä terveydenhuolto, esimerkiksi neuvolapalvelut, ei ole ollut tarkastelun piirissä, vaan tässä käsitellään oikeastaan sitä kysymystä, että jos kaksi suomalaista keskustelee keskenään ja toinen kysyy toiselta, oletko käynyt terveyskeskuksessa, niin vaikka terveyskeskusjärjestelmä tarjoaa 30:tä erilaista palvelua, niin käytännössä tämä keskustelu koskee melkein aina sitä, onko hän käynyt lääkärin vastaanotolla. Ja koska tiedämme, että tämä on ollut vuosikymmeniä ongelma Suomessa — välillä tilanne on ollut parempi, sitten se on taas ollut heikompi — on todella hyvä, että tähän on nyt sitten keskitytty ihan eduskunnan arvovallalla. Mikä on sitten tilanne tällä hetkellä? Huomasin, että viime viikolla, jolloin en ollut itse läsnä kyselytunnilla, tästäkin aiheesta käytiin keskustelua, ja tällä viikolla esimerkiksi tuolla parlamentaarisessa työryhmässä — joka nyt kaiketi ei työskentele julkisesti, mutta voi sieltä nyt sellaisen tiedon kertoa, minkä siellä kuulin — kerrottiin se, että Suomessa alle 50 prosenttia potilaista pääsee terveyskeskuslääkärin varsinaiselle fyysiselle vastaanotolle kahden viikon kuluessa. Tästä oli erilaista kiistaa ollut täällä viime kyselytunnilla, ja tämä tuli siellä esille, että alle 50 prosenttia, ja muut joutuvat odottamaan pidemmän ajan. Sinänsähän tämä kiireetön vastaanotolle pääsy ei ole sama asia kuin kaikki käynnit sairaanhoidossa. Terveydenhuollossa on erillinen käsite kiireellinen hoito, johon pitää aina päästä heti, samana päivänä. Sitä varten meillä on päivystykset olemassa, että se on myös kaikkina vuorokauden tunteina sitten saavutettavissa, mikäli tilanne sellaista edellyttää. Sitten meillä on kiireetön hoito, joka tarkoittaa, että potilaan terveyden vaarantumatta voi odottaa sitä hoitoa jonkun aikaa. Se aika voi joissakin asioissa olla pidempikin, mutta tämä kahden viikon suositus on ollut sellainen, että sillä katsotaan, että se saatavuus on sitten kohtalaisen hyvä. Useimmissa maissa sitä pidetään aika pitkänä ajankohtana ja puhutaan viikosta tai kolmesta päivästä. Tämä ei poissulje sitä, etteikö voida esimerkiksi siellä terveydenhuollossa sopia, että joku kontrolli järjestetään kolmen kuukauden tai kuuden kuukauden päästä. Se on sitten ulkopuolella tämän tilanteen. Silloin se lähtökohta ei ole ollut se akuutisti koettu palvelutarve vaan se, että etukäteen sovitaan vaikka kontrolliaika muutaman kuukauden kuluttua. Tällä hetkellä siis tilanne ei ole meillä hyvä. Itse vuonna 2000 pidin — eli siitä on todella pitkä aika — valtakunnallisilla lääketiedepäivillä esitelmän, jossa olin kartoittanut tämän tilanteen, ja silloin 90 prosenttia suomalaisista pääsi käytännössä samalla viikolla omalle lääkärilleen siellä perusterveydenhuollossa. Eli tämä tilanne on huonontunut tässä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. No, kun verrataan esimerkiksi, mitä terveydenhuollossa tapahtui vaikkapa 20 vuoden aikana, niin työterveyshuolto tuplaantui, siis resurssien käytöltään vaikka euroilla mitattuna, erikoissairaanhoito myös lähes kaksinkertaistui ja yksityissektori tuplautui, mutta perusterveydenhuollon avosairaanhoito pysyi aivan ennallaan. Kun samaan aikaan oli lääkärivajetta, työvoiman tarjonta siis oli heikkoa, niin käytännössä meillä oli lääkäripakoa perusterveydenhuollossa. Lääkärit ohjautuivat näille edellä mainituille muille sektoreille, siis erikoissairaanhoitoon, työterveyshuoltoon taikka sitten yksityissektorille. Nyt on erittäin tärkeä asia, että tähän on kiinnitetty huomiota, ja nämä suositukset, jotka äsken täällä valiokunnan puheenjohtajakin luki, osuvat kyllä todella asian ytimeen. Haluan tietysti tästä itse aiheesta vielä todeta, että tämä on mielenkiintoista, että meillä on siis vuodesta toiseen kuitenkin jatkunut tämä ongelma nimenomaan siinä terveyskeskuslääkärin sairasvastaanotolle pääsyssä. Asiantuntijat ovat arvioineet, että me saisimme sen kuntoon toki toimintoja kehittämälläkin, mutta ehkä se vaatisi 150—200 miljoonan euron lisäpanostukset. Se voitaisiin itse asiassa mahdollisesti ottaa sieltä terveysmenojen sisältä. Meillähän terveysmenot kaiken kaikkiaan ovat 30 miljardia Suomessa. Tämä 30 miljardia ei ole siis nyt hyvinvointialueiden rahaa, koska siinähän ovat sosiaalipalvelut mukana, vaan se on hyvinvointialueiden terveydenhuolto, siihen liitettynä sairasvakuutus, työterveyshuolto ja yksityisen terveydenhuollon volyymi rahaksi muutettuna. Se on se 30 miljardia. Eli alle yhdellä prosentilla tästä, mitä me nyt käytämme, me saisimme kuntoon sen asian, johon nyt tässä tarkastusvaliokunta on kiinnittänyt huomiota, niin että kyllä tämän pitäisi nyt olla Suomen päättäjien ykkösprioriteetteja. — Kiitoksia.