Arvoisa rouva puhemies! Tarkastusvaliokunnan tehtävänä on varmistaa valtion talousarvion kautta kohdennettavien varojen tarkoituksenmukainen käyttö. Valiokunta teetätti terveydenhuollosta tutkimuksen, johon sisältyy suosituksia, ja valiokunta kuuli laajasti asiantuntijoita näistä tutkijaryhmän esittämistä suosituksista. Tässä työssään valiokunta tarkasteli monikanavaisen palvelujärjestelmän tarkoituksenmukaisuutta. Juuri valmistuneeseen mietintöön sisältyy yhdeksän lausumaehdotusta hallitukselle jatkotyöstettäväksi siitä, miten Suomessa monikanavaista palvelujärjestelmää tulisi kehittää. Tavoite on, kuten soteuudistuksessa, perusterveydenhuollon vahvistaminen ja erikoissairaanhoidon kustannusten kasvun hillintä. Valiokunta tarkastelee perustason avosairaanhoidon palvelujärjestelmää. Avosairaanhoidolla tarkoitetaan terveydenhuoltoa, jossa asiakas saa terveydenhuollon ammattilaisen palvelua ilman osasto- tai laitoshoitoa. Valiokunta toteaa kokonaisarvionaan, että Suomeen on muodostunut kansainvälisessä vertailussa poikkeava, neljälle eri sektorille jakautunut palvelujärjestelmä. Tämä aiheuttaa ongelmia sekä yksilötasolla että järjestelmätasolla. Nämä neljä sektoria ovat julkinen sektori, johon lukeutuvat hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki, yksityisen palvelun tuottajat, työterveyshuolto ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jonka piirissä on 300 000 korkeakouluopiskelijaa. Tällä vuosien 21—23 tarkastelujaksolla 39 prosenttia käytti vain yhden sektorin palveluja, 41 prosenttia kahden sektorin palveluja, 18 prosenttia kolmen sektorin palveluja ja löytyipä kaksi prosenttia, jotka käyttivät kaikkia neljän sektorin palveluja. Rinnakkaiskäyttö on siis merkittävä ilmiö, ja yksilötasolla järjestelmän hajanaisuus voi aiheuttaa päällekkäisiä tutkimuksia ja hoitoa, hoidon jatkuvuus kärsii, syntyy tiedon liikkumisen ongelmia ja potilaan kokonaistilanteen hahmottuminen voi vaikeutua. Järjestelmätasolla henkilöstöresurssit eivät aina kohdennu palvelutarpeen mukaisesti eri sektoreille ja maan eri osiin. Valiokunta pitää tärkeänä kehittää ammattilaisten työnjakoa kaikilla sektoreilla, jotta henkilöstöresurssit olisivat mahdollisimman tarkoituksenmukaisessa käytössä palvelutarpeeseen nähden. Valiokunta pitää väestön yhdenvertaisuuden kannalta merkittävänä ongelmana sitä, että hoitoonpääsyä ohjaavat muutkin tekijät kuin lääketieteellisesti arvioitu hoidon tarve. Palvelutarpeen lisäksi hoitoonpääsyä ohjaavat henkilön ikä, tulot, työmarkkina-asema sekä työnantajan solmiman työterveyshuoltosopimuksen kattavuus. Palvelujen heikko saatavuus julkisessa perusterveydenhuollossa ruuhkauttaa päivystyspalveluja, vaikeuttaa kroonisten sairauksien hallintaa ja voi kasvattaa erikoissairaanhoidon kuormitusta ja kustannuksia. Valiokunta haluaa kaventaa hoitoonpääsyn eroja ja vahvistaa perusterveydenhuoltoa. Valiokunta pitää omalääkärimallia keskeisenä keinona parantaa perustason avosairaanhoidon saatavuutta, jatkuvuutta ja yhdenvertaisuutta. Käytännössä valiokunta esittää, että omalääkärimalliin perustuva toimintamalli toteutetaan kansallisesti. Valiokunta arvioi myös, että lääkäreiden alueellisen saatavuuden parantamiseen tarvitaan uusia keinoja. Lääkärityövoiman rekrytointi on ollut haasteellisinta itäisten ja pohjoisten hyvinvointialueiden harvaan asutuilla seuduilla. Valiokunta katsoo, että Suomen olosuhteisiin soveltuvia keinoja lääkäreiden alueellisen saatavuuden parantamiseksi tulee selvittää ja selvityksen perusteella tulee tehdä tarvittavat toimenpiteet. Lisäksi tulee huolehtia riittävästi lääkärikoulutuksen määrästä. Valiokunta kiinnittää huomiota julkisten varojen ja henkilöstöresurssien rajallisuuteen ja korostaa sitä, että kasvavaan palvelukysyntään tulee kaikilla sektoreilla vastata ensisijaisesti parantamalla tuottavuutta, kehittämällä ammattilaisten työnjakoa ja karsimalla vähähyötyisiä hoitoja. Valiokunta katsoo myös, että tarvitaan priorisointikeskustelu siitä, millaista terveydenhuollon palveluvalikoimaa julkisin varoin on mahdollista ylläpitää. Valiokunnan työssä tarkasteltiin myös työterveyshuoltoa ja havaittiin, että se kaipaa selkeyttämistä. Työnantajan saamien Kela-korvausten kannalta on merkitystä, kirjataanko käynti ennaltaehkäiseväksi vai sairaanhoidolliseksi eli onko kyse lakisääteisestä vai vapaaehtoisesta työterveyshuollosta. Näiden välinen raja on hämärtynyt, ja kirjaamiskäytäntöjen yhtenäistämistä on tarpeen selvittää. Valiokunta katsoo, että lakisääteisen työterveyshuollon ja vapaaehtoisen työterveyshuollon sairaanhoitopalvelujen välisen rajan ja korvausperusteiden selkeyttämistä tulee selvittää. Toinen valiokunnan esiin nostama työterveyshuollon kehittämistarve liittyy siihen, että työterveyshuollon sairaanhoitopalveluissa Kela-korvausta ei ole mahdollista saada sairaanhoitajien vastaanotosta. Tämä saattaa osaltaan vahvistaa työterveyshuollon sairaanhoidon toteuttamista lääkärivetoisesti. Valiokunnan mielestä tulee selvittää, tulisiko vapaaehtoisen työterveyshuollon sairaanhoitopalvelujen Kela-korvattavuuden piiriin sisällyttää terveydenhoitajien lisäksi sairaanhoitajien työpanos. Lopuksi haluan vielä nostaa esiin, että valiokunnan mielestä monikanavaisen palvelujärjestelmän osia on tähän asti kehitetty liiaksi omina erillisinä järjestelminään. Valiokunta painottaa mietinnössään, että jatkossa on välttämätöntä tarkastella ja kehittää perustason avosairaanhoitoa kokonaisuutena. Tämä edellyttää tiedonkeruun ja seurantajärjestelmien kehittämistä, jossa tulee valiokunnan mielestä hyödyntää täysimääräisesti digitalisaation ja tekoälyn mahdollisuudet. Järjestelmän kokonaisuus edellyttää pitkäjänteistä, yli hallituskausien ulottuvaa näkemystä ja ohjausta. Valiokunnan päätösehdotus: eduskunta hyväksyisi yhdeksän lausumaa. Valiokunnan lausumaehdotukset: Kohta 1: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus arvioi terveyspalvelujen alueellista ja väestöryhmien välistä yhdenvertaisuutta sekä toteuttaa tarvittavat toimet hoitoonpääsyn erojen kaventamiseksi. Toimien vaikutuksia alueellisiin hoitojonoihin ja palveluiden saatavuuteen tulee seurata, ja seurannasta tulee raportoida eduskunnalle.” Kohta 2: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus vahvistaa perusterveydenhuollon palvelukykyä ja seuraa näiden toimien vaikutuksia erikoissairaanhoidon palvelutarpeeseen ja kustannuskehitykseen.” Kohta 3: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää, millaista terveydenhuollon palveluvalikoimaa julkisin varoin on mahdollista ylläpitää.” Kohta 4: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus kehittää perustason avosairaanhoidon palvelujärjestelmää kokonaisuutena. Kehittämisessä tulee ottaa huomioon resurssien vaikuttava, tehokas ja oikeudenmukainen kohdentuminen eri sektoreiden välillä.” Kohta 5: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus kehittää perustason avosairaanhoidon tiedonkeruuta ja seurantajärjestelmiä siten, että palvelujärjestelmää on mahdollista arvioida kokonaisuutena. Kehittämisessä tulee täysimääräisesti hyödyntää digitalisaation ja tekoälyn mahdollisuudet.” Kohta 6: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää viipymättä selvityksen siitä, millaista normiohjausta ja kehittämistukea tarvitaan omalääkäreihin perustuvan toimintamallin kansalliseksi toteuttamiseksi sekä perusterveydenhuollon hoitoonpääsyn nopeuttamiseksi. Hallituksen tulee selvityksen perusteella tehdä tarvittavat lainsäädäntömuutokset.” Kohta 7: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää lakisääteisen työterveyshuollon ja vapaaehtoisen työterveyshuollon sairaanhoitopalvelujen välisen rajan ja korvausperusteiden selkeyttämistä sekä Kela-korvausten saamiseen vaikuttavien kirjaamiskäytäntöjen yhtenäistämistä. Selvityksen tuloksista tulee raportoida eduskunnalle.” Kohta 8: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää, tulisiko vapaaehtoisen työterveyshuollon sairaanhoitopalvelujen Kela-korvattavuuden piiriin sisällyttää terveydenhoitajien lisäksi sairaanhoitajien työpanos.” Kohta 9: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää Suomen olosuhteisiin soveltuvia keinoja lääkäreiden alueellisen saatavuuden parantamiseksi. Hallituksen tulee selvityksen perusteella tehdä tarvittavat toimenpiteet.”