Petri Huru
Petri Huru
PSSatakunnan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Suomi on hyvä maa ja suomalaisten ainoa oma kotimaa. Siitä meidän kaikkien on pidettävä huolta nyt ja tulevaisuudessa. Maailmanpolitiikan myrskyjen keskellä on hyvä muistaa, miten hyvin meillä moni asia silti on ja miten hyviä me suomalaiset monessa asiassa olemme. Haasteista huolimatta me huolehdimme omastamme — Suomesta ja suomalaisista. Tänään käsiteltävä selonteko YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmasta on laaja, sekä pitkälle tulevaisuuteen että kauas rajojemme ulkopuolelle ulottuva pohdiskelu aikamme ongelmista. Sitä voisi myös kritisoida tästä näkökulmasta ja huomauttaa sen olevan ylikansallinen, ylhäältä alaspäin ohjaava poliittinen paperi. Perussuomalaiset puolustavat aina kansallista itsemääräämisoikeutta. Suomen itsenäisyys ja suvereniteetti ovat perussuomalaisen politiikan ydintä ja kaiken lähtökohta, vaikka ratkaistavana olisivatkin suuret ja globaalit haasteet. Arvoisa puhemies! Perussuomalainen eduskuntaryhmä alleviivaa sitä tosiasiaa, että Suomi arvioitiin YK:n vuosittain tekemässä maavertailussa vuonna 24 jo neljännen kerran peräkkäin kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanossa parhaiten onnistuneeksi maaksi. Meillä suomalaisilla ei ole mitään syytä häpeillä, vaan päinvastoin me voimme iloita osaamisestamme ja pyrkiä hyötymään siitä esimerkiksi viemällä tietotaitoamme ulkomaille. Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä keskeiseksi teemaksi valittiin vesi. Tämä sopii perussuomalaiseen politiikkaan täydellisesti. Tuhansien järvien maa ja sen vedet ovat nimittäin suuri kansallisaarre. ”Vesi vanhin voitehista”, todetaan mietinnössä ansiokkaasti. Jokainen ymmärtää, mikä merkitys vedellä on kaikelle elämälle, ja sen merkitys todennäköisesti tulee vain kasvamaan maailman muuttuessa epävakaammaksi. Viime aikoina on myös kansalaisia muistutettu veden kotivarastoinnista. Varautuminen on aina perussuomalaisten mielestä viisasta. Ei vara venettä kaada. Vesistöt ovat tärkeä osa suomalaista sielunmaisemaa, arkea ja hyvinvointia, mietinnössä muistutetaan. Suomessa on yli 700 000 kesämökin omistajaa, puolitoista miljoonaa vesialueen omistajaa ja melkein pari miljoonaa vapaa-ajankalastajaa. Puhdas vesi ja toimiva vesihuolto koskettavat meitä suomalaisia jo ihan arjessa monin tavoin. Tavoite yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja luonnon kannalta kestävästä vesivarojen käytöstä on siis järkevää ja kannatettavaa. Arvoisa puhemies! Mietinnöstä voisi nostaa esiin monia muitakin perussuomalaisille tärkeitä teemoja. Ensinnäkin huoltovarmuus ja henkinen kriisinkestävyys. Nämä ovat asioita, joita ei tällaisena aikana voi korostaa liikaa, ja me perussuomalaiset uskomme, että tästä löytyy laaja yhteisymmärrys tässä salissa. Meidän täytyy panostaa suomalaiseen työhön ja uskoa siihen, että yhdessä ponnistelemalla saamme aikaan parempaa. Mikään ei tule ilmaiseksi, vaan se vaatii vaivannäköä ja yhteistyötä. Metsätalous on edelleen Suomelle tärkeä, ja nykyinen hallitus edistää kansallisen metsästrategian toimin metsiemme viisasta ja aktiivista käyttöä eikä rajoita hakkuita. Metsien monimuotoisuutta voimme turvata käytön yhteydessä esimerkiksi huolehtimalla riittävän lahopuun, säästöpuiden ja suojavyöhykkeiden jättämisestä metsiin sekä lisäämällä lehtipuiden osuutta, kuten mietinnössä todetaan. Maatalouden osalta meidän tulee edelleen huolehtia omavaraisuudestamme, mutta mietinnössä nostetaan esiin myös viennin mahdollisuudet. Vaikka Suomella ei ole kaikessa varaa olla kokoaan suurempi, nostetaan mietinnössä esiin mahdollisuus siitä, että voisimme menestyä meijerituotteiden ja lypsykarjasta muodostuvasta lihasta jalostettujen tuotteiden viejänä, mikäli tämä nostetaan ruokaviennin kärjeksi. Perussuomalaiset kannattaa ruokaviennin kehittämistä. Se hyödyttää suomalaisia maatiloja ja vahvistaa huoltovarmuutta. Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että tulevaisuusvaliokunta tuo keskusteluun ilmastonmuutokseen sopeutumisen välttämättömyyden. Tämä on perussuomalaisten mielestä viisas näkemys. Pieni Suomi ei voi ratkaista koko maailman ongelmia, eikä tarvitsekaan. Suomi on tehnyt esimerkiksi päästövähennyksiä koko 2000-luvun ja tekee varmasti osansa jatkossakin. Emme tarvitse maahamme ilmastohysterian lietsontaa ja suomalaisten kurittamista vaan vastuullista politiikkaa, jossa otetaan huomioon sekä ympäristön hyvinvointi että kansalaistemme hyvinvoinnin turvaaminen sekä sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Meidän on tehtävä Suomessa politiikkaa aina Suomen ja suomalaisten parhaaksi.