Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston ja eduskunnan maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen tulevaisuusdialogi perustuu tulevaisuusselontekoon, jonka hallitus esittää kahdessa osassa eduskunnalle. Kahdessa osassa siksi, että ensimmäinen osa on tieteellisesti korkeatasoinen, vertaisarvioitu ja määrämuotoinen skenaarioharjoitus, parasta suomalaista virkaosaamista, ja tästä kiitokset Jaana Tapanainen-Thiessille, joka keväällä saatteli tuon jykevän asiakirjan eduskuntaan, joka parhaillaan raporttia käsittelee. Tänään lähetekeskusteluun saapunut toinen osa on sen sijaan kulloisenkin hallituksen oma näkökulma itse valitsemastaan teemasta, siis vääjäämättä ja hyvällä tavalla poliittinen asiakirja — tällä kertaa kylläkin myös hiukan huonolla tavalla poliittinen asiakirja, kuten kohta koetan perustella. Edellisessä tulevaisuuskeskustelussa tässä salissa vahvistui tulevaisuusvaliokunnan ja pääministerin yhteinen näkemys siitä, miten nämä raportit ankkuroidaan paremmin päivittäiseen päätöksentekoon. Tuo ykkösraportti julkaistaan jatkossa noin vuotta ennen eduskuntavaaleja, jolloin sen on tarkoitus vaikuttaa vaalikeskusteluun ja kannustaa jokaista puoluetta esittämään visionsa Suomen hyvästä tulevaisuudesta. Uusi hallitus esittelisi sitten tämän oman kakkosraporttinsa ikään kuin hallitusohjelman pitkän aikavälin versiona testaamaan oman ohjelmansa tulevaisuuskestävyyttä. Olemmekin yhdessä toivoneet, että tulevaisuusnäkökulma näin huomioitaisiin jo hallitusneuvotteluissa. Tämä uudistus on tarpeen. Tästä selonteosta on opittavaa kahdella tavalla, sekä tarkasteluvälin että poliittisen prosessin osalta. Aloitetaan tarkasteluvälistä. Kuten edustaja Kontula tuossa jo totesikin, tulevaisuusraportin pitäisi kuvata tulevaisuutta, eikö niin, eikä niinkään tätä päivää. Selonteko ei kuvaa kuuta vaan sormea, joka osoittaa kuuta. Pitäisi siis kertoa, millaista tulevaisuutta nuoret toivovat ja pelkäävät, ja kuvattaisiin politiikan toimia, joilla näihin toiveisiin ja huoliin vastataan, sanotaan, 10—20 vuoden perspektiivillä. Sen sijaan raportti kehuu hallituksen tämän päivän nuorisopolitiikkaa, mikä tietysti yllyttää salin väittelemään nuorten palveluista, nuorisotyöttömyydestä ja lapsiperheköyhyydestä. Se ei ole tulevaisuuskeskustelua vaan eilisen toistoa. Ironiahan on siinä, että raportissa korostetaan nuorten kuulluksi tulemista, mutta itse raportti ei juurikaan kuuntele nuoria, siis sitä, mitkä asiat nuoret itse nostavat tulevaisuuden haasteiksi. Tähän sitten liittyy raportin poliittinen valinta ja ennen kaikkea poisvalinta. Arvoisa puhemies! Sana ”ilmasto” mainitaan 72-sivuisessa selonteossa kaikkiaan yhdeksän kertaa, ja silloinkin vain tekstissä eikä missään otsikossa. Emme siis saa vastausta, miksi nuorisobarometrissä luottamus siihen, että ympäristöongelmiin löytyy kansainvälisiä ratkaisuja, on pudonnut 69:stä 54 prosenttiin. Mikä saa nuoret kokemaan näin, ja mitä pitäisi tehdä? Samassa tutkimuksessa etnisiin vähemmistöihin kuuluvista nuorista 55 prosenttia on kokenut syrjintää, siis enemmistö. Mikä saa nuoret kokemaan näin, ja mitä pitäisi tehdä? Työnsaannin epävarmuus on noussut kolmanneksesta puoleen. Siihen vaikuttaa varmasti tämän hetken suurtyöttömyys, mutta olisi tärkeää tietää, mitä nuoret ajattelevat tulevaisuuden työstä ja työelämästä. Arvoisa puhemies! Näin ollen valiokunnan tehtäväksi jää saada tähän tulevaisuusselontekoon tulevaisuus ja nuorisoraporttiin nuorten oma näkemys tulevaisuudesta. — Kiitos.