Arvoisa puhemies! Meillä on täällä erittäin tärkeä asia tänään käsittelyssä, kun puhutaan nuorista ja tulevaisuudenuskosta heidän osaltaan. He miettivät tänä päivänä: ”Miten tässä koulutuksessa pärjään, kun lähden, miten tämä koulutus ohjaa minua työelämään, miten hyvän osaamisen saan, että pärjään siellä tulevassa työelämässä.” Tässä on paljon tilanteita, joita joutuu siinä vaiheessa miettimään, kun työuraa pohtii. Ensinnäkin minä sanoisin, että meidän kaikkien kannattaisi miettiä, kuinka hyvin tämä meidän koulutusjärjestelmä tällä hetkellä toimii. Jos ajatellaan ikäluokkaa, joka tällä hetkellä tulee toiselle asteelle ja opiskelee korkea-asteelle, niin se on noin 60 000:n ikäluokka. Meillä on toisen asteen aloituspaikkoja 78 000 tällä hetkellä — puoliksi lukiossa ja puoliksi ammatillisella puolella — ja korkea-asteen aloituspaikkoja 56 000, ja meillä nuoret ovat pitämässä välivuosia ja näin poispäin. Voi ajatella, että kyllä paikkoja ilmeisesti on ihan riittävästi, mutta pitäisikö meidän enempi puhua toisen asteen laadusta ja korkea-asteen laadusta, siitä, mitä sisältöjä siellä tehdään, että tulevassa työelämässä pärjätään? Minusta tätä kysymystä pitäisi miettiä, kun katsoo näitä isoja lukusarjoja tässä kokonaisuudessa. Se antaisi tulevaisuudenuskoa niille nuorille, kun he näkevät, että tästä päästään eteenpäin ja koulutus kantaa. Vielä tänä päivänä korkea-asteen koulutus tarkoittaa 88 prosentin työllisyysastetta ja perusaste 48 prosentin työllisyysastetta, mutta onko tämä totta tulevaisuudessa? Itse uskon, että kun opiskelee enemmän, niin varmasti tässä erittäin monimutkaisessa ja sirpaleisessa työelämässä, tekoälyn ryhdittämässä työelämässä, tarvitaan sitä osaamista ja laaja-alaisuutta, ja sen takia sitä opiskelua kannattaa tukea monin eri tavoin. Tämä kysymys on se, mikä meidän pitäisi nuorille pystyä näyttämään, se, että sinne työelämään pääsee, kunhan näitä vain jaksaa tässä vaiheessa tehdä. Mutta meidän pitää mahdollistaa se polku sellaiseksi, että niitä välivuosia ei tule näitten meidän hakuprosessien tai muitten takia, eli nopeammin pitää saada heidät mukaan työelämään ja tekemään tätä meidän yhteistä tulevaisuutta. Arvoisa puhemies! Toinen kysymys, joka täällä puhuttaa, on se, kuinka se työelämä ottaa vastaan. Kun katsotaan tulevan työelämän vaatimustasoa, se vaikeuttaa varmasti nuorten pääsyä sinne. Se osaamistaso, mitä siellä odotetaan, ja kokemustaso varmasti heikentävät sitä mahdollisuutta, mutta meidän pitää koko ajan ruveta miettimään myös uudella tavalla tätä, sitä, pitäisikö meidän tätä työnvaihtoa jollain tavalla käsitellä niin, että ne nuoret työntekijät pääsisivät sinne helpommin. Tämä osaamisseteli, nuorisoseteli, on täällä ollut moneen kertaan tänään esillä niin että se on semmoinen hopealuoti, mutta se hopealuoti on jäänyt aika lailla piippuun, kun katsotaan sitä nuorten työttömien isoa määrää. Noin 80 000 alle 30-vuotiasta on työttömänä, ja noin alle 1 000 niistä on saanut nuorten työllistymissetelillä apua. Minä toivoisin, että se määrä olisi moninkertainen. Rahat olisivat, mutta siitä luotiin niin monimutkainen ja byrokraattinen, että sitä ei ole mennyt. Mutta se kertoo myös työelämästä sen, että ei kovin helposti, vaikka tuettunakaan, sinne työelämään mennä. Nämä ovat niitä huolenaiheita, jotka nuorilla on, puhumattakaan siitä ensiasunnosta ja sen saamisesta ja niitten vaikeuksien voittamisesta. Meidän pitää tehdä aika lailla sitä polkua ennustettavaksi ja pitkällä tähtäimellä sitten miettiä näitä isoja haasteita, jotka liittyvät ilmastokriisiin ja muihin näihin kysymyksiin, jotka vääjäämättä meitä tulevaisuudessa kohtaa, ja nuoret niihin kysymyksiin joutuvat vastaamaan. Niin kuin valiokunnan puheenjohtaja Kontula tässä oivallisesti totesi, niitä kriisejä on todennäköisesti tulevaisuudessa enemmän kuin vähemmän tänä päivänä. Arvoisa puhemies, tässä muutamia huomioita.