Karoliina Partanen
Karoliina Partanen
KOKSavo-Karjalan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Tahdon kiittää ministeriä erittäin hyvästä työstä tämänkin esityksen osalta. Suomessa on ollut pitkään vakava perusoikeusongelma se, että meidän prosessit ovat kerta kaikkiaan olleet aivan liian pitkiä. Ministeri on tällä hallituskaudella tarmokkaasti tarttunut tähän haasteeseen ja tuonut eduskunnan käsiteltäväksi useita hyviä uudistuksia, jotka nopeuttavat oikeusprosesseja. Ihmiset saavat nopeammin oikeutta ja asiansa käsiteltäväksi. Se on todella, todella tärkeää. Tästä on Suomea myös arvioitu erilaisten kansainvälisten valvontaelinten toimesta, ja nyt Orpon hallitus ja ministeri ovat tehneet tässä erittäin hyvää työtä. Itse ajattelin ensin, että olisi ollut hyvä, jos tätä olisi vielä viety siihen suuntaan, että suostumusta ei edes tarvittaisi, mutta kun tässä nostettiin esimerkiksi nämä oikeusturvakysymykset, niin nythän sitten, jos suostumusta ei anneta, pystyy viemään asian prosessiin ja sitä kautta saamaan oikeusturvaa ja niin edespäin. En näe, että tässä olisi kyse säästöistä, vaikka niitäkin meidän pitää yhteiskunnassa tehdä. Kiitos vielä, ministeri, tästä esityksestä.