Arvoisa herra puhemies! Täytyy kyllä vilpittömästi ihmetellä tämän hallituksen intoa edistää alkoholin saatavuutta Suomessa. Jos tämä sama tarmo olisi laitettu hyvinvointialueitten tai vaikka työllisyyden hoitoon, Suomi voisi olla aika lailla toisen näköinen. Vuosi sitten toitte väkisin kahdeksanprosenttiset alkoholijuomat kauppoihin, ja nyt seuraavaksi haluatte, että wolttikuskit tuovat alkoholia ihan sinne kotiovelle saakka. [Juha Mäenpää: Joku tavoitehan oli, että ei saa kaupasta keskiolutta!] Valtiovarainministeriön Verianilla teetättämän selvityksen mukaan suomalaiset kuluttavat 15 litraa puhdasta alkoholia vuodessa. Tässä yhteydessä täytyy sanoa, että alkoholihan on jo tällä hetkellä monissa suomalaisissa perheissä valtavan suuri ongelma. Siksi kysynkin alkoholiasioista vastaavalta ministeriltä: miksi tälle hallitukselle alkoholipolitiikka on ennen kaikkea talous- ja elinkeinopolitiikkaa eikä sosiaali- ja terveyspolitiikkaa?
Hanna-Leena Mattila
KESKOulun vaalipiiri