Arvoisa puhemies! Näin itähelsinkiläisenä ja isänmaallisena ihmisenä ajattelen, että kyllä tämä itäisen Suomen asia on koko Suomen asia. On erittäin tärkeää, että itäisessä Suomessa on elinvoimaa ja turvallisuutta, mutta se vaatii myös konkreettisia toimia, ei vain odottelua ja juhlapuheita. Nyt tarvittaisiin koulutukseen tukea ja vihreään siirtymään investointeja myöskin itäiseen Suomeen. Rajan sulkeutuminen ja kaupan loppuminen ovat tarkoittaneet, että monelta yrittäjältä on lähtenyt työ kokonaan. Toden totta, kun Iso-Britannia aikanaan erosi Euroopan unionista, kyllä Euroopan unionissa silloin laadittiin laaja paketti näiden kaupan seurausten kärsijöiden tueksi. No, mitä tapahtuu nyt, kun itäinen Suomi kärsii? Toivoisin, että hallituksessa olisi ymmärrystä vaatia samanlaista tukipakettia myöskin itäisen Suomen tueksi. Mitä sanoo valtiovarainministeri Purra tälle ehdotukselle?
Eveliina Heinäluoma
SDPHelsingin vaalipiiri