Arvoisa puhemies, ärade talman! Olen tyytyväinen, että saan tänään tuoda hallitusohjelman tiedonantona tälle eduskunnalle. Olemme yhdessä neljän puolueen kanssa tehneet perusteellista ja huolellista työtä, jotta voisimme vastata siihen, mitä suomalaiset kevään eduskuntavaaleissa halusivat. Suomalaiset äänestivät muutoksen puolesta. He halusivat, että velkaantuminen pysäytetään ja että perusasiat tässä maassa laitetaan kuntoon. Tätä muutosta lähdemme nyt toteuttamaan. Olemme saaneet kansalta työhömme vahvan mandaatin. [Matias Mäkynen: Melkein puolet äänistä!] Kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit ovat yhdessä tehneet ohjelman, joka toteutuessaan vie Suomen sinne, missä meidän paikkamme kuuluu olla: muiden hyvinvoivien Pohjoismaiden joukkoon. Haluamme, että työllisyytemme on pohjoismaisella tasolla. Me haluamme, että meillä on pohjoismainen talouskasvu, sosiaaliturva ja maahanmuuttopolitiikka. Velkaantumisen taittaminen — se vaatii mittavia sopeutustoimia. Olemme sitoutuneet sopeuttamaan julkista taloutta kuudella miljardilla eurolla. Me teemme sen, koska on tehtävä. Velkaantuminen on nyt niin nopeaa, että se uhkaa hyvinvointiyhteiskuntamme perustaa, palveluita. Samaan aikaan olemme tilanteessa, jossa työllisyysasteemme on liian alhainen hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Vanheneva väestömme tarvitsee palveluita ja hoivaa. Aikaa jahkailuun ja tosiasioiden pakoiluun ei enää ole. Nyt on viimeinen hetki yrittää kääntää Suomen talous kestävän kasvun uralle ja turvata hyvinvointiyhteiskunta myös tuleviksi vuosiksi ja vuosikymmeniksi. Ratkaisut, joita olemme tehneet, ovat vaikeita, mutta ne ovat välttämättömiä. Hallituksen tekoja saa arvostella. Avoin keskustelu ja haastaminen kuuluvat hyvään yhteiskuntaan. Ne kuuluvat parlamentarismiin. Arvostelijoilta kuitenkin odotan vaihtoehtoisia, perusteltuja ratkaisuja. Viime kevään vaalikeskusteluista saakka olen näitä vaihtoehtoja perännyt. Pelkkä ein sanominen ei ole vaihtoehto. Velan lisääminen entisestään ei ole vaihtoehto. Puhuessani tälle eduskunnalle vaalikauden alussa totesin, että uskon siihen, että meillä kaikilla on yhteinen tavoite: suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen. Siihen tähtää myös hallituksen ohjelma. Se on Suomen lähihistorian kunnianhimoisin uudistusohjelma. Suomalaisille viestini on: toivottavasti mahdollisimman moni teistä lukee hallitusohjelman ja muodostaa siitä mielipiteensä ihan itse. [Eduskunnasta: Liitteineen! — Timo Heinonen: Anderssonkin!] Arvoisa puhemies! Hallitus haluaa rakentaa vahvan ja välittävän Suomen, joka pärjää maailman myrskyissä. Taloudellisesti vahva Suomi on kriisinkestävä. Taloudellisesti vahva Suomi on välittävä. Se kykenee tarjoamaan palveluita ja tukea kaikenikäisille ja elämän eri tilanteisiin sekä pitämään huolta heikommista. Vår viktigaste uppgift är därför att genomföra reformer med sikte på de kommande årtiondena, reformer som skapar hållbar tillväxt och höjer sysselsättningen till en nordisk nivå. Finland ska vara ett land där arbetsförmögna människor i arbetsför ålder arbetar och där det lönar sig att vara företagare. Det ska löna sig att ta emot arbete och arbete ska belönas. Vi vill att Finland ska vara ett land där företagens tillväxtvilja inte tyglas av en stram byråkrati. Hallitus pitää menot kurissa, mutta samalla se tekee rohkeasti investointeja, jotka tukevat kestävän kasvun syntymistä ja lisäävät uskoa tulevaisuuteen. Me tiedämme, että korkea osaaminen on aina ollut Suomen menestyksen tae, ja sitä se tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Meidän pitää saada kouluissa perusasiat kuntoon, jotta pystymme nostamaan Suomen takaisin maailman osaavimpien maiden joukkoon. Jokaisella peruskoulusta valmistuvalla nuorella pitää olla sellaiset tiedot ja taidot, että hänellä on edellytyksiä jatkaa toisen asteen koulutukseen ja siitä eteenpäin. Siksi me vahvistamme peruskoulua 200 miljoonalla eurolla. Uudistamme muun muassa oppimisen tukea koskevan lainsäädännön, jotta opiskelijoiden oikeus tarvitsemaansa yksilölliseen tukeen toteutuu. Panostamme perustaitojen oppimiseen lisäämällä viikkotunteja. Me jatkamme määrätietoisesti tavoitetta saada vähintään puolelle nuoresta ikäluokasta korkeakoulututkinto. Liian vähäinen liikkuminen on uhka opiskelukunnolle, työssäjaksamiselle, maanpuolustuskyvylle sekä yleiselle hyvinvoinnille. Liikkumattomuus on myös kansantaloudellinen ongelma. Hallituksen tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Siksi hallitus laatii liikunnallisen elämäntavan ja toimintakyvyn poikkihallinnollisen ohjelman. Nuorissa on meidän tulevaisuutemme. Valoisa tulevaisuus edellyttää, että huolehdimme myös nuorten hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Me parannamme pääsyä mielenterveyspalveluihin ja toteutamme vihdoinkin terapiatakuun. [Timo Heinonen: Kuuletteko, vihreät? — Välihuutoja] Tuemme nuorten ja kaikenikäisten suomalaisten hyvinvointia vahvistamalla liikunnallista elämäntapaa. Suomella on kaikki mahdollisuudet tavoitella maailman huippua. Siksi näin vaikeassakin taloudellisessa tilanteessa me sitoudumme nostamaan tki-rahoituksen neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Ohjaamme tki-toimintaan mittavat miljardin euron pysyvät panokset. [Eduskunnasta: Ajatella!] Tämä päätös kantaa hedelmää vuosikymmeniksi eteenpäin. Hallitus tekee aluepolitiikkaa, jossa hyötyjänä on koko Suomi. Teemme valtavat kolmen miljardin investoinnit infraan, jotta koko maa pääsee mukaan kestävään kasvuun. Laitamme koko Suomen kuntoon investoimalla puolitoista miljardia raiteisiin ja saman verran muihin väyliin. Joka puolella maata pitää voida yrittää ja menestyä. Ärade talman! Vi behöver mer företagsverksamhet och fler tillväxtorienterade företag i Finland, eftersom det är företagen som skapar arbetstillfällena. Det är dags att återge företagandet och ägandet den ära de förtjänar. Me vahvistamme yrittämisen edellytyksiä purkamalla turhia esteitä yrittämisen tieltä. Lisäämme reilua kilpailua, avaamme markkinoita kuluttajien etu edellä ja kevennämme sääntelyä. Lisäämme paikallista sopimista tavalla, joka antaa 70 000:lle uudelle yritykselle mahdollisuuden hyödyntää työehtosopimusten joustoja. Arvoisa puhemies! Neljää hallituspuoluetta yhdistää vahva usko siihen, että työ on hyvinvoinnin lähde. Se antaa toimeentulon, ja se antaa merkitystä elämään. Siksi teemme kaikkemme, jotta yhä useammalla suomalaisella olisi töitä. Meidän tavoitteemme on, että Suomessa on vaalikauden loppuun mennessä 100 000 uutta työllistä. Autamme työtä vailla olevia ja avoimia työpaikkoja kohtaamaan muun muassa parantamalla työvoimapalveluita. Porrastamme ansiosidonnaista työttömyysturvaa niin, että se kannustaa nopeaan uudelleentyöllistymiseen. Me uudistamme sosiaaliturvaa niin, että työtä kannattaa aina ottaa vastaan. Ja Suomi tarvitsee myös työperäistä maahanmuuttoa. Tänne saa tulla töihin ja rakentamaan maan hyvinvointia. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Kunhan lähtee myös pois!] Tulevaisuutemme yksi keskeisimmistä kysymyksistä on se, miten onnistumme ilmastonmuutoksen hillinnässä. Näemme tähän haasteeseen vastaamisen myös suurena mahdollisuutena Suomelle. Me panostamme puhtaaseen energiaan ja torjumme määrätietoisesti ilmastonmuutosta. Pakoputkien sijaan meidän katseemme on isommissa piipuissa. Puhdas ja edullinen energia houkuttelee investointeja Suomeen. Ja tämä hallitus on historian ydinvoimamyönteisin. Puhdas suomalainen teollisuus luo työtä viemällä puhtaalla energialla tuotettuja tuotteita, ja samalla me pystymme kasvattamaan ilmastokädenjälkeämme maailmalla. [Timo Harakan välihuuto] Me vaalimme sitä, mikä lisää meidän hyvinvointiamme: luontoa ja sen monimuotoisuutta. Hallitus suojelee valtion vanhoja metsiä. Me vapautamme virtavesiä ja suojelemme Itämerta ja erityisen haavoittuvaa Saaristomerta. [Vasemmistoliiton ryhmästä: Ilman rahoitusta!] Suurimpana yksittäisenä tekona edistämme Heinäveden Palokin koskien ennallistamista yhdessä alueen toimijoiden kanssa. [Välihuutoja] Me jatkamme Metso-, Helmi- ja Nousu-ohjelmia ja kohdennamme lisäsuojelua luontoarvoiltaan arvokkaimpiin kohteisiin. [Vasemmistoliiton ryhmästä: Leikkaatte rahoituksen!] Hallitus tunnistaa maaseudun ja ruuantuotannon merkityksen Suomen hyvinvoinnissa. Turvataan alalle olennainen ennustettava ja vakaa toimintaympäristö, ja myös ruokavientiin panostetaan. Arvoisa puhemies! Vahva ja välittävä Suomi on maa, jossa ihmiset voivat elää turvassa. Suomen ja suomalaisten turvallisuuden takaaminen on valtion tärkein tehtävä. Me elämme maailmanaikaa, jossa Euroopan turvallisuuteen kohdistuu vakavin uhka vuosikymmeniin. Hallitus aloittaa historiallisessa tilanteessa: olemme läntisen puolustusliiton täysivaltainen jäsen. Nato-Suomen rakentaminen on yksi hallituksen keskeisimmistä tehtävistä. Suomi on jatkossakin avoin ja kansainvälinen maa. Teemme aktiivisia toimia ja rakentavaa yhteistyötä niin Euroopan unionissa kuin YK:ssa. Yhdessä voimme olla meille tärkeissä asioissa enemmän. Ukraina taistelee koko Euroopan turvallisuuden puolesta. Hallitus on sitoutunut auttamaan Ukrainaa voittamaan sodan. Olemme sitoutuneet auttamaan ukrainalaisia, jotka joutuvat pakenemaan kodeistaan. Huolehdimme omasta puolustuksestamme ja parannamme huoltovarmuutta muun muassa turvaamalla kotimaisen puhtaan ruuantuotannon edellytykset. Maan sisäinen turvallisuus, vakaus, vaatii sekin puolustamista. Vahvistamme sisäistä turvallisuutta ja oikeusvaltiota. Haluamme vahvistaa suomalaisten luottamusta viranomaisiin. Tavoitteemme on, että rikoksia pystytään selvittämään nykyistä nopeammin ja että oikeuskäsittelyt nopeutuvat. Poliisien määrän nostamme 8 000:een. Tämän vuoden loppuun mennessä laadimme laajan toimenpideohjelman, jolla katkaistaan nuoriso- ja jengirikollisuuden lisääntyminen. Siihen tarvitsemme niin kovia kuin pehmeitäkin keinoja, moniammatillista otetta. Arvoisa puhemies! Tärkeä osa arjen turvallisuutta ovat toimivat palvelut: se, että apua ja hoitoa saa silloin, kun niitä tarvitsee. Vahva ja välittävä Suomi pystyy turvaamaan kaikenikäisille palvelut, sosiaali- ja terveyspalvelut ja hoivan, tulotasosta ja asuinpaikasta riippumatta. Ilman niitä ei ole hyvinvointiyhteiskuntaa. Nyt vanhuspalvelut ovat kriisissä ja hoitojonot niin perus- kuin erikoissairaanhoitoon monin paikoin kohtuuttoman pitkät. Edellinen hallitus loi raamit ja uudisti sote-hallinnon. Tämän hallituksen tehtävänä on viedä uudistusta eteenpäin niin, että se näkyy ihmisten arjessa parempina palveluina. Meidän on saatava palveluketjut kuntoon ja riittävästi hoitajia. Hallitus käynnistää välittömästi työn hoitajapulaan vastaamiseksi. Me laitamme vanhuspalvelut kuntoon, ja me huolehdimme, että vanhukset saavat tarvitsemansa hoivan. [Välihuutoja] Lähdemme purkamaan hoitojonoja päättäväisesti ja osoitamme Kela-korvausten avulla tehtävään jonojen purkamiseen 335 miljoonaa euroa. Tahdomme vapauttaa julkisen puolen palveluita heille, joiden palvelutarve on suuri ja edellyttää moniammatillista otetta. Vuonna 2027 hallitus käyttää sosiaali- ja terveyspalveluihin, siis vuonna 2027, neljä miljardia enemmän kuin nyt. Tekemällä asioita paremmin ja tehokkaammin, esimerkiksi ennaltaehkäisyä ja teknologiaa hyödyntämällä, pystymme kuitenkin hillitsemään vauhtia, kun kustannukset kasvavat. Me pidämme huolta, että perheet saavat tukea. [Veronika Honkasalo: Paitsi pienituloiset!] Parannamme muun muassa alle kolmevuotiaiden lapsilisää. Ja kyllä, me haluamme, että yhä useampi suomalainen saa palkkaa tulonsiirtojen sijaan ja että sillä palkalla tulee toimeen. Tämä on hallituksen työlinja. [Vasemmistoliiton ryhmästä: Heikentämällä työehtoja!] Monen ihan tavallisen keskituloisen suomalaisen elämästä on tullut tiukkaa, vaikka kuinka yrittäisi palkalla tai eläkkeellä tulla toimeen ja säästää. Korkojen ja hintojen nousu tekee arjesta kitkuttelua. Hallitus pyrkiikin päätöksenteossaan huomioimaan suomalaisten ostovoiman ja varmistamaan, etteivät arjen kustannukset karkaa kohtuuttomiksi. Arvoisa puhemies! Vahvassa ja välittävässä Suomessa perusasioiden pitää olla kunnossa. Yhteiskunnassa, jossa perusasiat ovat kunnossa, ihmisellä on mahdollisuus elää omannäköistään hyvää elämää. Valtiovallan tehtävä on tarjota puitteet vapaudella ja mahdollisuuksilla. Sen tehtävänä ei ole holhota tai pitää ihmistä paikallaan. [Vasemmistoliiton ryhmästä: Paitsi pienituloisia!] Suomalaiset äänestivät vaaleissa muutoksen puolesta, ja sitä muutosta hallitus lähtee nyt toteuttamaan. Meille vahva ja välittävä Suomi rakentuu konkreettisista ja rehellisistä ratkaisuista — ratkaisuista, joilla luodaan valoisa näkymä tulevaan. Hallitusohjelmaa varten me kuulimme yli tuhatta asiantuntijaa. Olemme pyrkineet valitsemaan heiltä mukaan parhaat keinot. Ne eivät ole oikeistolaisia tai vasemmistolaisia keinoja vaan asiantuntijoiden tarjoamia ratkaisuja Suomen ja suomalaisten parhaaksi. [Naurua vasemmalta — Jussi Saramo: Paitsi veropolitiikassa!] Tämän päivän rohkeilla ratkaisuilla ja uudistuksilla me varmistamme, että huomenna Suomi kukoistaa. Hyvin tässä käy.
Petteri Orpo
KOKVarsinais-Suomen vaalipiiri