Kiitos, puhemies! Edustajat! Olen tavannut tällä viikolla paljon lukiolaisia, ja monen heistä huoli ei ole niinkään oma tuleva kesätyöpaikka tai koulumenestys tai muut sellaiset arjen murheet, vaan suurin ahdistus on koskenut ilmastokriisiä. Kalifornian valtavat maastopalot, Euroopassakin ihmisiä surmanneet lämpöaallot ja aika vakavat ilmansaasteet ovat todellakin tulleet nuorilta huomatuiksi, ja nuoret huolehtivat näistä asioista erittäin paljon. Kun tilanne on jo nyt näin paha, niin ei voi kuin miettiä, mitä se on sitten lasten ja nuorten tulevaisuudessa. Itsekin mietin, miltä maailma näyttää, kun pieni tyttöni kasvaa siihen, ja mietin, miten nuoret uskaltavat perustaa perheitä tähän maailmaan ja tähän maahan. Tilastojen valossahan näyttää siltä, että emmehän me uskallakaan. Kyllä ainakin minua hävettää, että päättäjät ovat rakentaneet nuorille tulevaisuuteen ansan eivätkä siltaa ja me ei olla saatu näitä sotkuja siivottua. Kuten esittelijä Mikkonen totesi, Suomen päästövähennystahti ei ole tällä hetkellä riittävä, ja se, että Ylen kyselyssä vielä niin suuri osa päättäjistä haluaa vähentää ilmastotoimia niiden lisäämisen sijaan, on nuorille suuri järkytys. Ei voida luottaa siihen, että aikuiset ja päättäjät hoitavat tilanteen. Totta kai me täällä huolehditaan vaikkapa turvallisuustilanteesta, niin nuoretkin, mutta ilmastokriisi on yhtä lailla hengenvaarallinen turvallisuusuhka meille ja etenkin heille. Keinot ilmastokriisin torjuntaan ovat olemassa, eivätkä ne ole edes kovin radikaaleja. Jotta me saadaan muut maat mukaan, mitä tarvitaan, koska Suomi ei ole tässä maailmassa yksinvaltias, meidän on oltava uskottavia, pieniä ja pippurisia. Meidän on näytettävä tässäkin asiassa sisua ja esimerkkiä. Suomalaisuus on luonnosta välittämistä. Ympäristövaliokunta on esittänyt näitä huolia yksimielisesti. Tämä täytyy kuulla hallituksessa. — Kiitos.