Pia Hiltunen
Pia Hiltunen
SDPOulun vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministereille, että on pyritty huolehtimaan sivistyksestä ja koulutuksesta myös näin taloudellisesti haastavina aikoina. Kuitenkin valtionosuuksien laskut näkyvät suoraan kunnissa, koulutuksessa ja ennen kaikkea oppimisen tuen käytäntöönpanossa, ja siellä ollaan hyvin haastavissa tilanteissa. Lisäksi tällä kaudella on kuitenkin tehty myös leikkauksia toiselle asteelle ja korkeakouluihin. Haluankin muistuttaa siitä, että tki-panostuksetkaan eivät tuota toivottua tulosta, jos perusosaaminen ei ole riittävää, ja siksi näen, että varhaiskasvatuksesta korkeakouluun täytyy huolehtia siitä osaamisesta ja tarpeellisista perustaidoista. Näin me voidaan myös huolehtia siitä, että työelämässä on ihmisillä, työntekijöillä, riittävät taidot ja työelämä on sujuvaa ja reilua. Kiinnitän oikeastaan huomiota siihen, että myös nuorten tulevaisuususko on romahtanut 20 prosenttia. Siihen varmasti vaikuttaa myös taloudellinen vakaus. On arvioitu, että opiskelijoilla on noin 40 000 euroa velkaa valmistuttuaan. Millä tavalla te puututte tähän nuorten tulevaisuususkon vahvistamiseen? — Kiitos.