Timo Suhonen
Timo Suhonen
SDPSavo-Karjalan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme, lähetekeskustelussa, on nyt Suomen itsenäisyyden juhlarahaston eli Sitran 56. toimivuoden toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2022. Sitran strategisten tavoitteiden keskiöön on kirjattu: ”Reilu, kestävä ja innostava tulevaisuus, jossa ihmiset voivat hyvin maapallon kantokyvyn rajoissa.” Se on ylevä ja kunnianhimoinen. Usein nämä virkkeet jäävät ylätasolle ja juhlapuheisiin — vaille konkretiaa, käytännön toimia ruohonjuuritasolla. Yksi käytännön esimerkki kertomukseen sisältyvistä yleisistä yksityiskohtiin pureutuvista hankkeista oli Kiertotaloutta konepajoille ‑hanke. Sen tavoitteena hankkeen loppuraportin mukaan oli vahvistaa konepajateollisuuden alihankkijana toimivien pk-yritysten kiertotalousosaamista, lisätä resurssitehokkaita käytäntöjä ja parantaa ympäristövaikutusten tunnistamista, seurantaa ja raportointia. Hankkeessa luotiin sekä päätoimijayritysten että alihankkijayritysten kannalta helppokäyttöinen ja kannustava toimintamalli ja työkalut koko alihankkijayritysten resurssitehokkuuden parantamiseen ja ympäristövaikutusten mittaamiseen, seurantaan ja raportointiin. Arvoisa herra puhemies! Yksi Savossa toteutettu hanke oli yksi neljästä Sitran rahoittamasta kiertotalouden koulutuspilotista ammatillisissa oppilaitoksissa ja jatkuvassa oppimisessa. Hanke toteutettiin Savon koulutuskuntayhtymän ja Savonia-ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Tavoite onnistui hyvin. Resurssitehokkuuden parantamisessa ja ympäristövaikutusten mittaamisessa, seurannassa ja raportoinnissa konepajateollisuudessa edistyttiin. Lisäksi hankkeen tuotosten pohjalta laadittiin myös opetusaineisto ilmastovastuullinen toiminta ‑tutkinnonosaan kone- ja tuotantotekniikan ammatilliseen opetukseen. Loppuraportin pohdinnassa todettiin: ”Hankkeessa kehitetyt työkalut ja toimintamalli todettiin pilotoinneissa toimiviksi. Siten vähähiilistä kiertotaloutta voidaan edistää konepajateollisuudessa ja erityisesti toimittajaverkostoissa hyödyntämällä laajasti hankkeessa kehitettyjä työkaluja. Työkaluja on helppo myös muokata ja räätälöidä päämiesyritysten tiedon tarpeiden mukaan.” Arvoisa herra puhemies! Kun tavoitteenamme on kestävä kehitys ja eläminen maapallon kantokyvyn rajoissa, on ilo havaita, että Sitran avulla edellä kuvatussa hankkeessa päästiin käytännön tuloksiin. Se on tärkeää, koska Suomi ja suomalaiset elävät työllä. Konepajateollisuutemme on maailmalla tunnustettua ja nyt tässä maailman tilanteessa yhä tärkeämpi osa vientiämme. Sen kestävä ja laadukas toiminta ja huippuosaavat tekijät luovat hyvän näkymän myös tulevaisuuteen. Lisäksi olen halukas myös alleviivaamaan reiluuden merkitystä. Me emme voi käpertyä sisäänpäin ja ulkoistaa työpaikkoja, osaamista sekä jo huoltovarmuudenkin kannalta kriittisiä tuotannontekijöitä, osaavia ja oppivia työntekijöitä. Siksi tulevaisuudessa on työmarkkinoillakin kyettävä pitämään kiinni sopimusyhteiskunnasta, jossa työntekijä tulee palkallaan toimeen, ilman että verovaroja käytetään piilotettuihin yritystukiin. Peräänkuulutan reiluutta. Työntekijä on palkkansa ansainnut. Silloin sitoutunut työntekijä voi elää elämänsä ja kehittyä ammatissaan. Arvoisa herra puhemies! Lopuksi vielä tärkeään osaan kertomuksessa. Siellä mainitaan, että Sitra Labin demokratian kokeilualusta kuntalaisten osallistuvuudelle päättyy huhtikuussa 2023 eli on jo päättynyt. Kysynkin täällä olevilta hallintoneuvoston jäseniltä, onko tälle toiminnalle jatkoa. Mielestäni olisi tärkeää, että käytännön toimia demokratiamme edistämiseksi ja uusiutumiseksi olisi syytä jatkaa muodossa tai toisessa. Lisäksi sen mielestäni pitäisi olla jatkossakin vankka osa Sitran toimintaa. — Kiitos.

Timo Suhonen — 09.05.2023 | Paljon Puhetta