Arvoisa herra puhemies! Meillä on nyt käsittelyssä Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan toimintakertomus vuodelta 2022. Suomen puheenjohtajuuskaudella esiin nostettiin pohjoismaisen hyvinvointimallin tulevaisuus ja turvaaminen. Nosto on mielestäni enemmän kuin tarpeellinen, mutta pahoin pelkään, että Suomessa ei ole vielä täysin sisäistetty, ainakaan laajemmin eduskunnassa, sitä, että hyvinvointivaltion tulevaisuus ei ole itsestäänselvyys. Uskaltaisin jopa väittää, että jos asia ei mene kerta kaikkiaan jakeluun, Suomen tarina hyvinvointivaltiona tulee olemaan ohi. Siksi haluan nostaa esiin muutamia tärkeitä huomioita hyvinvointivaltion tulevaisuuden turvaamiseksi. Suomi ottaa velkaa kymmenen miljardia euroa vuodessa, ja veronmaksajia kuritetaan uusilla maksuilla ja korkeilla veroilla. Mitään ei saa tienata, ja jos kuitenkin tienaa, verotetaan hengiltä, ja jos uskallat yrittää ja kehtaatkin epäonnistua, on valtio tuleva sinut tuomitsemaan velkavankeuteen seuraaviksi vuosikymmeniksi. Samaan aikaan rahaa kyllä riittää jakaa ympäri maailmaa, ja jos emme sitä velaksi tee, tulee kuulemma mainehaitta. On tämä uskomatonta. Tästä viimeiset neljä vuotta meitä muistuttavat edelleen: Kunnianhimoista ja tukiriippuvaista ilmastopolitiikkaa — velaksi. Kehitysapua — velaksi. Elpymispaketti — velaksi. Ja haitallista maahanmuuttoa — joko arvaatte? [Sebastian Tynkkynen: Velaksi!] — Aivan oikein. — Ei tämä kerta kaikkiaan ole pohjoismaisen hyvinvointimallin yhtälö. Arvoisa puhemies! Aina kun poliittisessa keskustelussa nostetaan esiin jokin yksittäinen esitys leikkauksista, se kumotaan lähes poikkeuksetta argumentilla ”tämä ei pelasta valtiontaloutta”. On totta, että yksittäinen esitys ei kaikkea korjaa, mutta tämä suomalaisille veronmaksajille suorastaan hengenvaarallinen ja vastuuton asenne johtaa perikatoon, jossa valtio ja sen valitut edustajat eivät enää sisäistä, kuka ja ketkä tämän pöhöttyneen järjestelmän ylläpidon maksavat. Voin kertoa: suomalaiset veronmaksajat, joita meillä ei ole riittävästi, toisin kuin monessa muussa Pohjoismaassa. Arvoisa puhemies! Nyt on kerta kaikkiaan asenteen ja suunnan muututtava. Meidän on karsittava valtiolta pois kaikki sellainen toiminta, jonka merkitys suomalaisten hyvinvoinnille ja turvallisuudelle ei ole tarpeellista. Suomessa pesii politiikassa edelleen ikävä sosialismilta haiseva paise, joka on puhkaistava, kuten Ruotsissakin on osittain tehty ja vielä demareiden toimesta. Ymmärrän, että alkuunsa se saattaa aiheuttaa eräiden toimesta ”vastarintaa” kaduilla ja kabineteissa, Helsingin apulaispormestaria lainatakseni, mutta uskallan sanoa, että tämä sosialismin perintö on kuitenkin viimein tullut tiensä päähän. Ruotsissa sikäläiset demarit ymmärsivät jo aikoja sitten, että se, että verotetaan hengiltä kaikki, mikä liikkuu, ei ole pitkän päälle voittava strategia, jos haluaa huolehtia siitä, että elintärkeiden palveluiden rahoitus perustuu muuhunkin kuin velkarahaan. Antamalla ihmisille työkalut menestymiseen huolehdimme siitä, että meillä on jatkossakin maailmalla kateutta herättävä hyvinvointivaltio. Arvoisa puhemies! On tehtävä asennemuutos. Meidän on sisäistettävä se, että työtä tekevät veronmaksajat rahoittavat tämän järjestelmän. Meidän täytyy hyväksyä se, että osalla heistä, jotka rahoittavat järjestelmäämme, on varaa valita. Verottamalla heidät henkihieveriin he ennemmin tai myöhemmin lähtevät Suomesta karkuun johonkin, missä työntekoa arvostetaan ja pidetään kunniassa. Meidän tulee tehdä kaikki tarvittavat toimet sen eteen, että Suomessa työn tekeminen kannattaa ja ihmiset uskaltavat yrittää ja jopa epäonnistua. Työstä on jäätävä käteen muutakin kuin palkkakuitti täynnä kasvavia veroja ja niihin rinnastettavia maksuja. Yrityksille on annettava mahdollisuus menestyä ja investoida Suomeen. Pyörää ei onneksi tarvitse keksiä uudelleen, vaan voimme katsoa, mitä muissa Pohjoismaissa on tehty oikein. Arvoisa puhemies! Veronmaksajat rahoittavat hyvinvointivaltion Suomelle ja suomalaisille. Muistetaan tämä, kun tässä arvokkaassa salissa päätöksiä teemme.
Miko Bergbom
PSPirkanmaan vaalipiiri