Mari Kaunistola
Mari Kaunistola
KOKSatakunnan vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Kuluneen hallituskauden aikana on käännetty kriminaalipolitiikan suuntaa toden teolla. Olemme johdonmukaisesti kiristäneet rangaistuksia ja rakentaneet lisää vankilapaikkoja, ja tätä työtä jatketaan vielä tälläkin hetkellä. Vanki voi nykyisin olla oikeuden silmissä ensikertalainen vain kerran, eikä tappo rikoksena enää vanhene. Lähisuhdeväkivallan sovittelu päättyi vuoden alusta alkaen, ja tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen on nyt kriminalisoitu rikoslaissa entistä selkeämmin. Katujengeihin kytkeytyvistä rikoksista sekä esimerkiksi luvattomien aseiden kanniskelusta julkisella paikalla saa nyt myös aiempaa ankarammat rangaistukset. Syksyn aikana on alettu käsitellä myös terrorististen rikosten kokonaisuudistusta, jossa teemaan kytkeytyviä rikoksia ankaroitetaan. Nämä ovat malliesimerkkejä uudistuksista, joiden avulla otamme jälleen askeleita kohti turvallisempaa Suomea. Arvoisa rouva puhemies! Budjetin kannalta on erityisen tärkeää varmistaa, että näihin tärkeisiin ja yhteiskunnan kannalta merkityksellisiin uudistuksiin varataan myös asianmukaiset resurssit. Budjettiesityksessä onkin otettu huomioon uudistuksista aiheutuva vankiluvun kasvu, ja myös oikeudenhoidon viranomaisten resursseihin panostetaan. Rikosseuraamuslaitoksen määrärahat kasvavat ensi vuonna noin viitisen prosenttia, ja koko kauden aikana ne ovat nousseet tähän mennessä jo yli 20 prosenttia. Mikä tärkeintä, resurssien lisäys näkyy konkreettisesti Rikosseuraamuslaitoksen henkilöstössä. Laitoksen henkilöstö kasvaa ensi vuonna arviolta noin 30 henkilötyövuodella, ja koko hallituskauden aikana se on kasvanut jo noin 90 henkilöllä. Rikosseuraamuslaitoksen resurssien turvaaminen on erityisen kriittistä vankimäärän kasvaessa niin uudistusten myötä kuin muutoinkin. Vankilat ovat tällä hetkellä äärimmillään täynnä ja yliasutettuja, mikä vaikuttaa luonnollisesti niin vankien itsensä kuin henkilöstönkin turvallisuuteen. On hyvä, että hallitus on tunnistanut vankiloiden täyttöasteen nousun ja tekee tilanteen korjaamiseksi aktiivisesti toimia. Rikosseuraamuslaitoksen resursseista sekä sen ohella alan laadukkaasta ja vankilaympäristössä toimimiseen erikoistuvasta koulutuksesta on huolehdittava myös jatkossa, jotta vankiloiden turvallisuus voidaan varmistaa. Arvoisa puhemies! Hallitus on sitoutunut turvaamaan myös koko rikosprosessiketjun toimivuuden ja resurssit. Panostamme niin sisäisen turvallisuuden viranomaisten, kuten poliisin, rajaviranomaisten ja suojelupoliisin, resursseihin kuin oikeudenhoidon toimintakyvyn turvaamiseen. Ketjun kaikkien osien resursointi on erityisen tärkeää, jotta kokonaisuus ei jää sakkaamaan yhden toimijan aliresursoinnin vuoksi. On hienoa huomata, että tässä katsotaan asianmukaisesti koko kokonaiskuvaa. Talouden haastavasta tilanteesta huolimatta hallitus on päättänyt panostaa oikeusvaltioon ja sisäiseen turvallisuuteen. Tämä on selkeä arvovalinta. Oikeudenhoitoon kohdistetaankin merkittävä määrärahan lisäys, yhteensä 35 miljoonaa euroa. Määrärahojen lisäämisen avulla saamme esimerkiksi tuomioistuinten käsittelyaikoja nopeutettua ja ruuhkia purettua kaikilla oikeusasteilla aina käräjäoikeudesta korkeimpaan oikeuteen asti. Vuosiin venyvät oikeusprosessit ovat merkittävä ihmisoikeusongelma, ja lisäksi ne hidastavat myös talouskasvuamme. Samalla olemme muun muassa korottaneet rikosuhrimaksua kuluvana vuonna 50 prosentilla, ja se näkyy nyt konkreettisesti budjettiesityksessä. On pelkästään reilua ja oikein, että rikoksentekijät kustantavat rikosten uhrien tukipalveluita. Tämä on pieni kompensaatio uhreille aiheutuneista haitoista. Oikeusministeriön hallinnonalalle kohdistuu siis runsaasti hyviä toimia. Nyt meidän on vain seurattava ja varmistettava, että saamme niistä kaiken hyödyn irti. — Kiitos.