Arvoisa herra puhemies! Kiitos ministerille esittelystä ja edustaja Viitaselle hyvästä yhteisen jaoksemme johtamisesta. Nostaisin edustaja Kososen viitoittamalla tiellä muutaman myönteisen asian tästä. Onhan aivan oleellista, että tässä säästötilanteessa on pystytty säästämään luonto kaikilta lisäsäästöiltä. Tällä summalla saa varmasti jotakin aikaan, vaikka kaikki me ymmärrämme, että pelkästään veronmaksajien euroilla ei luontokato koskaan tule taittumaan vaan tarvitaan yrityksiä, yhteisöjä, kuntia mukaan. Kolme hyvää asiaa, mitkä jaostossa nousivat tähän tarkennettuun hallinnonalan budjettiin: Nimenomaan Itämeren ja vesien suojeluun tuli 12,2 miljoonaa. Panssarilaiva Ilmarinen voi tuntua pieneltä asialta, mutta se on äärimmäisen vaarallinen myrkkytynnyri. On upeaa, että se nostetaan sieltä ylös. Ja tietysti olen hyvin iloinen, että Pidä Saaristo Siistinä sai sen 200 000 euroa. Saaristomereen on pantu rahaa jonkin verran tässä nyt tämänkin hallituskauden aikana, ja minusta on tärkeää huomata, että elokuussa valmistuneen arvion mukaan näistä HELCOMin hotspot-kriteereistä, joita on 23, täyttyy 17 kriteeriä, eli toiminnallamme on jotain merkitystä.
Pauli Aalto-Setälä
KOKVarsinais-Suomen vaalipiiri