Onni Rostila
Onni Rostila
PSUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Niin kuin aiemmista puheenvuoroista on hyvin käynyt ilmi, kyseessä on huomattava merkkipaalu suomalaisen ulkomaalaislainsäädännön ja maahanmuuttopolitiikan uudistamisessa. Perusasioita laitetaan nyt kuntoon. Ensinnäkin asumisaikavaatimus tiukentui jo aiemmin, ja nyt tässä lakiesityksessä tuleva nuhteettomuus- ja toimeentulovaatimus entisestään merkittävästi tiukentaa sitä seulaa, jolla Suomen kansalaisuuden voi Suomessa saada. Kuten on käynyt ilmi, jatkossa erittäin vakavaan rikokseen syyllistynyt ei voi toistaiseksi saada kansalaisuutta. Tämä on hyvä. Niin ikään toimeentulon tulee olla turvattu. Kahden vuoden aikana enintään kolmena kuukautena saa turvautua etuuksiin, jotka veronmaksajat rahoittavat. On myös niin, kuten täällä edustaja Vestman aivan oikein toi esiin, että kansalaisuuden ehdoista päättäminen on olennainen osa valtion täysivaltaisuutta. Herääkin kysymys, miksi aiemmin Suomen kansalaisuuden on saanut niin helposti näihin kiristyksiin nähden käytännössä ilmaiseksi, siis mitään tekemättä, laittamatta tikkua ristiin. Voidaan myös kysyä, minkälaisen viestin se on lähettänyt niille, jotka ovat kansalaisuutensa tämän leväperäisen politiikan aikana saaneet. Toisaalta haluan vielä loppuun esittää sen kysymyksen, vaikka salin vasemmalla laidalla ei valitettavasti ihmisiä ole asiaa kommentoimassa, että miten niin on ulkomaalaisvihamielistä vaatia sopeutumista, oman toimeentulon turvaamista ja esimerkiksi rikoksetonta elämää, että saa Suomen kansalaisuuden. Jos nämä todella ovat esimerkkejä ulkomaalaisvihamielisyydestä, niin kyllähän vasemmiston ulkomaalaisvihamielisyysväitteiltä noin yleisemminkin putoaa totaalisesti pohja. — Kiitos.