Arvoisa puhemies! Rahoitusmarkkinat on talouden verenkierto, ja tällä hetkellä valitettavasti näyttää siltä, että paineet uhkaavat laskea niin paljon, että Suomi on vaarassa pyörtyä. Suomessa on jonkinlainen häiriötilanne rahoitusmarkkinoilla lievässä muodossa. Osittain sitä varmasti selittää regulaatio, osittain meidän kansantalouden yleinen jähmeys, mutta osittain myöskin pankkien oma riskien karttaminen, ja kaikkiin näihin pitää löytää ratkaisuja vieraan pääoman puolella. No yhtä tärkeätä on, että me saataisiin elävämpi oma pääomaehtoinen rahoitus, niin julkinen mutta ennen kaikkea yksityinen. Myöskin meidän pörssi on jäänyt pitkälle takamatkalle muista pohjoismaisista pörsseistä. Nyt onneksi on uusi listautuminen meneillään, mutta niitä tarvittaisiin paljon enemmän. Täytyy myöskin uskaltaa puhua siitä, että Suomessa pitäisi yksityishenkilöiden antaa vaurastua ja sitä kautta osallistua rahoitusmarkkinoille. Haluaisin myöskin kiittää edustaja Eestilää tämän tärkeän aiheen esille nostamisesta. Tämä on meidän talouden kohtalonkysymyksiä.
Ville Valkonen
KOKVarsinais-Suomen vaalipiiri