Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo, teidän kaudellanne Suomi on eriytynyt muusta Euroopasta. Kun vielä viime kaudella Suomen työllisyys kehittyi muun Euroopan tahdissa, tällä kaudella ero muihin Euroopan maihin on revennyt ja Suomesta on tullut korkeimman työttömyyden ja matalimman kasvun maa. Teidän kaudellanne myös tästä tilanteesta kärsivät erityisesti lapsiperheet. Olette aloittaneet kautenne erityisesti lapsiperheiden etuuksien heikentämisellä. Nyt kun työttömyys pitkittyy, köyhyys syvenee, nämä lapsiperheet kärsivät siitä, että huoltajakorotukset on poistettu kokonaan, ja olette erityisesti kohdistaneet leikkauksianne lapsiperheisiin. Kaikista vaikein tilanne on yksinhuoltajaperheissä. Yksinhuoltajat ovat jo valmiiksi isossa köyhyysriskissä. Nyt te kannustatte heitä leikkaamalla heidän etuuksiaan erittäin rajusti. Onko tämä kannustaminen toiminut? Nyt olemme yli puolitoista vuotta nähneet, miten heitä kannustetaan leikkaamalla, ja nyt tuloksena on se, että tänä jouluna ei ole enää lahjoihin varaa. [Puhemies koputtaa] Lapset jäävät mustaan jouluun tai kokonaan ilman joulua. Onko tämä toiminut? [Puhemies koputtaa] Voisitteko muuttaa suuntaa?
Matias Mäkynen
SDPVaasan vaalipiiri