Arvoisa puhemies! Esittelen seuraavaksi sosiaali- ja terveysministeriön talousarvioesityksen vuodelle 2026. Esityksen tavoitteena on vahvistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen varautumiskykyä ja tehokkuutta. Samalla vastaamme hallitusohjelman linjauksiin sekä viime kevään riihipäätöksiin, jotka ohjaavat hallinnonalan toimintaa tulevina vuosina. Muistutan heti alkuun, että hyvinvointialueiden yleiskatteellinen rahoitus kuuluu valtiovarainministeriön pääluokkaan kunta- ja alueministeri Ikosen vastuulle. Sosiaali- ja terveysministeriön määrärahoiksi ehdotetaan 14,9 miljardia euroa. Tämä on noin 0,4 miljardia euroa vähemmän kuin vuoden 2025 varsinaisessa talousarviossa. Määrärahojen lasku selittyy ennen kaikkea tarvearvioiden muutoksilla sekä hallitusohjelman mukaisilla toimilla. Suurimmat vähennykset aiheutuvat opiskelijoiden siirtymisestä yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisälle, toimeentulotuen kokonaisuudistuksesta sekä Kelan kertaluontoisesta toimintamenosäästöstä. Samalla panostamme palvelujen kehittämiseen ja uudistamiseen. Vuonna 2026 määrärahoja lisäävät muun muassa Kela-korvausten uudistus ja yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilu sekä omalääkäri-, omatiimi- ja ammatinharjoittajamallien kehittämishankkeet hyvinvointialueilla. Lisäksi rahoitamme nuorten huumekuolemien ehkäisyä ja C-hepatiitin torjuntaa sekä Puolustusvoimien terveydenhuollon valmiustehtäviä. Hallitusohjelman mukaisia tuottavuustoimia ja muita säästöjä kohdentuu hallinnonalalle yhteensä 38 miljoonaa euroa. Näillä toimilla vahvistetaan julkisen talouden kestävyyttä haastavissa olosuhteissa. Veteraanien tukemiseen esitetään 89 miljoonaa euroa, mikä on odotetusti vähemmän kuin edellisvuonna veteraanien määrän vähentyessä. Tästä rahoituksesta katetaan muun muassa rintamaveteraanien kuntoutus ja kotona asumista tukevat palvelut, sotilasvammakorvaukset, rintamalisät sekä sotainvalidien puolisoiden kuntoutuksen kustannukset. Hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen tukemiseen kohdennetaan 371 miljoonaa euroa. Keskeisenä lisäyksenä on hallituksen investointiohjelman mukainen 40 miljoonan euron rahoitus omalääkäri-, omatiimi- ja ammatinharjoittajamallien kehittämishankkeisiin. Rahaa käytetään myös muun muassa erikoistumiskoulutukseen, ja muita lisäyksiä on tehty lastensuojelun hybridimallin käynnistämiseen, matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden kehittämiseen sekä isoimpana Puolustusvoimien terveydenhuollon valmiuden ja varautumisen ylläpitotehtäviin. Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön rahoitukseen ehdotetaan 73 miljoonaa euroa ja psykoterapiakoulutuksen kaksiportaisuuden toimeenpanoon 5 miljoonaa euroa. Terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen osoitetaan lähes 60 miljoonaa euroa. Näillä varoilla jatketaan muun muassa ikäihmisten toimintakyvyn tukemista, omaishoidon kehittämistä sekä nuoriin kohdistuvan erityisen huolenpidon vahvistamista. Avustuksiin terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen esitetään 274 miljoonaa euroa. Vuonna 2026 rahapelitoiminnan jakamattomia voittovaroja puretaan viimeisen kerran. Virastojen ja laitosten määrärahoissa huomioidaan palkkauksen tarkistukset, toksikologisten osaamiskeskusten perustaminen sekä Valviran toiminnan siirtyminen osaksi uutta lupa- ja valvontavirastoa. Lisäksi jatkamme ruoka-aputoiminnan vakiinnuttamista 3 miljoonan euron tuella ja panostamme sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalliseen tiedonhallintaan, mukaan lukien Kanta-palvelujen jatkokehittäminen. Arvoisa puhemies! Tämä talousarvioehdotus edistää sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sen valvonnan tehokasta ja vaikuttavaa kehittämistä ja tukee sekä palvelujen laatua että julkisen talouden kestävyyttä huomioiden talouden reunaehdot. — Kiitos.
Kaisa Juuso
PSLapin vaalipiiri