Sheikki Laakso
Sheikki Laakso
PSKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Kiitos myös minun puolestani Eestilälle. Oli tarkoitus itsellänikin kyseistä keskustelualoitetta tehdä. — Tänä päivänä tilanne on oikeasti se, että yrittäjät saavat jopa huumekauppiailta helpommin rahaa kuin pankeista. On harmittavaa, jos tuntuu siltä, että pankkien ei millään tavalla tarvitsisi kantaa yhteiskuntavastuuta. Pankit on kuitenkin Suomessa 90-luvun alussa pelastettu, ja pankit ovat kuitenkin aina saaneet nauttia suomalaisesta rauhallisesta yhteiskunnasta. On käsittämätöntä, että pankit eivät osallistu tällä hetkellä millään tavalla meidän suosta nousemiseen vaan päinvastoin yrittävät melkein tehdä kaikkensa, että tämä maa ei lähtisi nousuun. Tällä hetkellä on jopa sellaisia tilanteita, että kun yrittäjä haluaa avata tilin pankkiin — ei velkaa, ei lainaa, ei mitään, vaan ainoastaan tili pankkiin — hän ei saa sitä. Se on käsittämätön homma. Tai jos pankissa on tili, [Puhemies koputtaa] niin pankki vaatii saada tietää liikesalaisuuksia. Jos et niitä kerro, niin tilit menevät kiinni.