Jouni Ovaska
Jouni Ovaska
KESKPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Tässä nyt vähitellen konkretisoituu se päätös, jonka edellinen eduskunta teki, ja hyvä niin. Mehän tietysti olemme ajatelleet, kun Natoon olemme päässeet, niitä oikeuksia, joita meille tulee, mutta yhtä lailla meille tulee myöskin velvollisuuksia sen myötä. Tämä varsinainen esitys ja sen sisältö: On hyvin vaikea vielä arvioida, mitä tulonmenetyksiä tai vastaavasti hyötyjä se meille tuottaa, mutta tämä toisaalta kertoo siitä, että meillä pitää olla valmius eri ministeriöissä ja hallinnonaloilla varautua ja valmistautua Nato-jäsenyyden tuomiin muutoksiin. Ja siksi on tärkeää, että tuleva hallitus nyt ohjelmassaan kirjaa riittävät resurssit näille ministeriöille, koska ei puhuta vain ulko- ja turvallisuuspolitiikasta tai puolustuspolitiikasta. Puhutaan myöskin taloudesta ja kaupasta. Nato-jäsenyys tulee myös muuttamaan sitä liittolaissuhdetta, mikä meillä on Nato-jäsenmaiden kanssa, mutta ennen kaikkea myös Yhdysvaltojen kanssa, ja siinä meidän pitää olla askeleen edellä, kun me lähdemme miettimään, mitä Nato-jäsenmaa Suomi tulevaisuudessa on ja mitä hyötyjä jäsenyys voisi maallemme entistä enemmän tuoda.