Arvoisa puhemies! Kun tässä salissa käsiteltiin YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaa edellisen kerran vuonna 2020, elimme erilaisessa maailmassa. Se maailma oli turvallisempi. Niitä haasteita, joiden kanssa nyt elämme, ei ollut näköpiirissä. Onkin yhä tärkeämpää edistää elinympäristön säilymistä ja kehittymistä paremmaksi kaikkialla maailmassa. YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen Agenda 2030 ‑ohjelman mukaisesti on vaarantunut kansainvälisen yhteistyön ongelmien ja Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Suomi on kuitenkin saavuttanut tavoitteista jo 86 prosenttia. Ohjelma ohjaa Suomea kohti kestävämpää tulevaisuutta osana kansainvälistä yhteisöä. Se on kunnianhimoinen monessa suhteessa, mutta olemme hyvässä vauhdissa. Olemme itse asiassa kärkimaita tässä työssä yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa. Sillä linjalla kokoomus haluaa Suomen jatkavan. Suomen intressissä on rauhan, vakauden, demokratian ja kehityksen tukeminen myös niillä alueilla, jotka eivät näy kotimme ikkunasta. Haluamme edistää myönteistä yhteiskuntakehitystä kaikkialla maailmassa, koska se lisää myös Euroopan ja Suomen turvallisuutta. Olemme YK:ssa avoin, luotettava ja pitkäjänteinen kumppani. Olemme valmiita keskustelemaan kehittyville maille tärkeistä asioista. Haluamme osaltamme lieventää länsimaiden ja kehittyvien maiden välisiä jännitteitä. Arvoisa puhemies! YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma on viitoittanut päätöksentekoa jo yhdeksän vuotta. Sipilän hallitus otti siinä ensimmäiset askeleet, ja sitä työtä ovat jatkaneet kaikki hallitukset sen jälkeen. Ohjelman tavoitteiden saavuttamisen kannalta keskeisiä haasteita ovat päästöt, jotka syntyvät fossiilienergian tuotannosta ja käytöstä. Kehityskohteita ovat myös kiertotalouden toiminta, koulutus sekä tutkimus‑ ja tuotekehitysmenojen alhainen osuus suhteessa bruttokansantuotteeseen. Hallitusohjelma tarjoaa ratkaisuja näihin haasteisiin. Haluamme Suomen nousevan puhtaan energian edelläkävijäksi Euroopassa. Haluamme myös turvata talouden hyvän kehityksen ja muokata energiantuotantoa ympäristöystävällisemmäksi. Arvoisa puhemies! Suomessa on saavutettu hyviä tuloksia tietyissä ohjelman tavoitteissa. Sosiaalisen koheesion eli yhteiskunnan eri väestöryhmien yhteenkuuluvuuden tunteen tila on Suomessa erittäin hyvä. Tuloerot ovat meillä OECD-maiden vertailussa kohtuullisen pienet ja köyhyysaste matala. Orpon hallitus haluaa, että ihmiset tuntevat osallisuutta ja luottamusta toisiinsa. Se tekee kansakunnasta vahvan. Haluamme torjua syrjäytymistä. Jokainen ihminen on pidettävä mukana yhteiskunnan aktiivisena jäsenenä. Hallituksen toimet työllisyyden vauhdittamiseksi tuovat suomalaisten elämään lisää hyvinvointia ja mahdollisuuksia. Sosiaalisen kestävyyden suurimpia haasteita Suomessa ovat terveydenhuoltoon liittyvät kysymykset. Esimerkiksi vältettävissä olevat sairaudet ja niihin liittyvä kuolleisuus ovat meillä korkeampia kuin muissa Pohjoismaissa. Meidän täytyy edistää terveisiin elintapoihin siirtymistä. Talouden kestävyyden osalta Suomen tilanne on monivivahteinen. Julkinen talous on kohdannut isoja haasteita, erityisesti alijäämän ja kasvavan velkaantumisasteen myötä. Väestön ikääntyminen ja työikäisen väestön määrän vähentyminen heikentävät julkisen talouden rahoituspohjaa. Hyvinvointivaltio on uudistettava rahoituksellisesti kestävälle pohjalle. Myös tuleville sukupolville täytyy turvata järkevät elämän edellytykset. Hallitus on tarttunut näihin haasteisiin ja tehnyt välttämättömiä sopeutustoimia julkiseen talouteen. Sopeuttamisen lisäksi on tehty panostuksia kasvun kannalta tärkeisiin kohteisiin, kuten perusopetukseen ja tki-toimintaan. Arvoisa puhemies! Olemme kulkeneet pitkän matkan Agenda 2030 ‑ohjelman tavoitteiden toteuttamisessa. Voimme olla ylpeitä saavutuksistamme. Työ ei silti ole vielä ohi. Kestävän kehityksen polulla ei ole oikopolkuja, mutta meillä on tahtoa ja kykyä kulkea eteenpäin tällä tiellä. — Kiitos.
Terhi Koulumies
KOKHelsingin vaalipiiri