Laura Huhtasaari
Laura Huhtasaari
PSSatakunnan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite on erittäin hyvä. Meillä erityislasten, erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä kasvaa koko ajan, ja se on saatava taittumaan toiseen suuntaan. Meidän aivot eivät ole tottuneet tämmöiseen jatkuvaan ja näin valtavaan ärsykemäärään. Tästä on todella paljon tutkimustietoa, että kuinka paljon se häiritsee meidän keskittymiskykyä, kuinka paljon se aiheuttaa muuta kuormitusta, mielenterveysongelmia, ja koko ajan tutkimusta tulee lisää. Sen takia tähän on tartuttava nyt, koska me tiedämme jo, että tämä on nuorille liian haitallista. Liikakäyttönä ja väärinkäytettynä se sopii joillekin lapsille ja nuorille vielä vähemmän kuin toisille. Ihminen on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus. Esimerkiksi tämmöistä hienomotoriikkaa on äärimmäisen tärkeää harjoitella, eli kun kirjoittaa asioita, ne jäävät paremmin muistiin, ne jäävät paremmin pitkäkestoiseen muistiin, ja sitä kautta myös lapsi pystyy keskittymään ja oppii paremmin. Muistan jo aikoinaan, kun itse opiskelin OKL:ssä, että siellä harjoiteltiin esimerkiksi pallon kiinni ottamista, ja siinä vaiheessa, kun lapsi pystyy ottamaan pienen pallon kiinni, niin silloin se käsialakin paranee. Me ollaan ehkä unohdettu tosiaan se, kuinka hyvä koulu meillä on ollut ja kuinka ne perusasiat, mitä siellä on opetettu ja semmoinen monipuolinen aivojen toiminta ja keskittyminen ja kaikki, mikä siihen vaikuttaa, niin että nämä ovat semmoisia asioita, mitä pitää uudestaan nostaa. Nyt kun meillä on tutkimustietoa ja nyt me saadaan tämmöisiä käypiä hoitoja — mitä yleensä terveyskeskuslääkärit käyttävät, mutta tämä on erittäin hyvä termi tähänkin — niin kannatan tätä aloitetta. Me varmistamme tällä tavalla, että nuorten keskittymiskyky ehdottomasti paranisi.

Laura Huhtasaari — 22.04.2025 | Paljon Puhetta