Jani Mäkelä
Jani Mäkelä
PSKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Tämä meidän taantuva länsimainen elämäntapamme tuottaa kaikennäköisiä elintasosairauksia, ja tämä ylivelkaantuminen on yhteiskunnallinen elintasosairaus. Sen taudinkuvan ytimessä on eläminen yli varojensa, ja sen laihdutuskuurin ainut keino on vähentää sitä yli varojen elämistä. Nyt tässä tullaan sopimaan eräänlaiset tavoitteet tälle kyseiselle laihdutuskuurille. Tavoitteet on hyvä olla olemassa, mutta ne ovat vasta alku. Tarvittaisiin niitä keinoja, joilla päästään niihin tavoitteisiin, ja konkreettisia askeleita, joilla se yhteiskunnallinen ylipaino vähenee. Suomessa tätä vaikeuttaa se, että olemme olleet kykenemättömiä luomaan kasvua. Tässä eduskunnassa jonkin aikaa istuneena olen hieman pessimistinen näiden keinojen löytymisen suhteen. Monesti käy niin, että varsin oikealtakin laidalta salia alkaa kuulumaan puheenvuoroja, että jostain on kerta kaikkiaan mahdotonta säästää, kun pitäisi käydä säästämään. Ei se kuitenkaan mitään mahdotonta ole, kun on vain halua miettiä sitä, mikä on yhteiskunnan perustehtävä ja perustoiminto ja mikä ei sitä ole. Sitä ei ole esimerkiksi rahan antaminen ulkomaille, eikä kaiken mahdollisen tekeminen veronmaksajien laskuun ja tuella.