Arvoisa rouva puhemies! Kun Suomen taloutta nyt hallituksen toimesta laitetaan kuntoon, niin osana valtionhallinnon säästötoimia tietenkin säästöjä kohdistuu myös edustustoverkkoon, kuten tässä keskustelussa on tullut esiin. Mutta olisin halunnut vielä oppositiotakin muistuttaa siitä, että kuten siellä salin vasemmalla laidalla varsin hyvin tiedetään, niin edustustoverkon uudistuksissa todellisuudessa ei ole kyse vain säästötoimista. Hallitusohjelman mukaan ulkoasiainhallintoa ja meidän edustustoverkkoa uudistetaan niin, että ulkoasiainhallinnon työ keskittyy aiempaa vahvemmin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin intresseihin, talouskasvun edistämiseen, kansainvälisiin taloussuhteisiin ja teknologiseen kehitykseen. Tältä pohjalta ja myös ulkoasiainvaliokunnan vahvan toiveen mukaisesti resurssien käyttöä priorisoidaan. Sitä joudutaan priorisoimaan rajallisten resurssien maailmassa, jos jonnekin halutaan ja kun halutaan enemmän edustautumista. Tästä esimerkkinä juuri mainittu Houstonin pääkonsulaatin avaaminen, joka oli erittäin tervetullut. Siellähän reilu vuosi sitten Teksasissa myös ulkoasiainvaliokunta vierailullaan kävi toteamassa tätä edustautumisen lisäämisen tarvetta, ja sitä toivoimme, ja sitä tulee. Ja kuten sanottu, rajallisten resurssien maailmassa ja kun säästöjä joudutaan tekemään, niin silloin myös on katsottava, mistä edustautumisesta joudutaan luopumaan.
Sofia Vikman
KOKPirkanmaan vaalipiiri